Uutiset

Hämeenlinna ja …Riihimäki uppopallon …SM-finaaliin

Riihimäellä pelattiin päätökseen uppopallon SM-runkosarja kuuden joukkueen voimin ja kantahämäläisten ylivoima jatkui. Osaturnauksen loppuottelussa Hämeenlinnan Sukeltajat voitti Riihimäen Urheilusukeltajat lukemin 5–0.

Joukkueet ovat tasapistein runkosarjan kärkikaksikko. Paikat Turussa 6. huhtikuuta pelattavaan SM-finaaliin olivat varmistuneet jo aiemmin. Pronssiotteluun etenivät Pietarsaari ja Tampere.

Viikonlopun otteluissaan Hämeenlinna oli murskaavan ylivoimainen. Alkulohkossa Kupla kaatui 9–1 ja Joensuu 15–0 sekä semifinaalissa Pietarsaari 13–0. Riihimäki eteni finaaliin voittamalla Tampereen 2–1, Pietarsaaren 6–0 ja semifinaalissa Kuplan 6–0.

Riihimäki voitti kauden kaksi ensimmäistä osaturnausta ja Hämeenlinna puolestaan kaksi viimeistä. Jokaisessa turnauksessa vanhat kiistakumppanit kohtasivat turnausfinaalissa.

Aiemmat keskinäiset ottelut joulukuussa ja tammikuussa päättyivät Riihimäen voittoon 4–1 ja 2–1 sekä helmikuussa Hämeenlinnan voittoon 2–0. (HäSa)

Asiasanat