Uutiset

Hämeenlinna on yhä keskiverto verottaja

Maan 20 maakuntakeskuksesta Hämeenlinna on nostanut eniten kunnallisveroa vuoden 2008 jälkeen. Muutamassa vuodessa Hämeenlinna on nostanut veroprosenttia 1,5 prosenttiyksikköä.

Veronmaksajien vertailussa Hämeenlinna on pudonnut kaksi pykälää viime vuodesta, kun ynnätään yhteen keskituloisen perheen maksamat kunnittain määräytyvät verot.

Tänä vuonna Hämeenlinna verottaa maakuntakeskuksista kuudenneksi vähiten. Vuosi sitten sen sijoitus oli neljäs.

Maakuntakeskuksista vain Kokkola, Kotka ja Mikkeli eivät ole nostaneet veroprosenttia tänä aikana lainkaan. Niistä Mikkeli ja Kotka olivat jo valmiiksi samassa tasossa, johon Hämeenlinna nousi tänä vuonna eli kunnallisvero on 19 prosenttia.

Kokkolan veroprosentti on koko ajan ollut 19,25.


Kiinteistöverot kiristyneet

Kiinteistöverottajana Hämeenlinna on suhteellisen ankara. Keskipalkkainen palkansaajaperhe maksaa kiinteistöveroa keskimäärin 209 euroa vuodessa eli kuudenneksi eniten maakuntakeskuksista.

Silti kaikkia kuntakohtaisesti määräytyviä veroja maksetaan Hämeenlinnassa keskimäärin 14 544 euroa vuodessa, joka on kuudeksi vähiten.

Ankarin kiinteistöverottaja on Helsinki ja lievin Pori. Kokonaisverotus keskituloisella perheellä on ankarin Kajaanissa ja lievin Helsingissä.

Keskituloinen helsinkiläisperhe maksaa tänä vuonna 715 euroa vähemmän kunnallisia veroja kuin hämeenlinnalaisperhe.

Kajaanilaiset maksavat noin 700 euroa hämeenlinnalaisiakin enemmän kunnallisia veroja. Tosin näihin summiin on laskettu mukaan myös kirkollisvero.


kaksi tonnia kalliimpaa

Hämeenlinnan seudun kuntien kesken ei synny kovin suurta eroa keskituloisen perheen verotuksessa.

Hattula on lievin verottaja. Siellä esimerkkiperhe maksaa tänä vuonna kunnallisia ja kirkollisia veroja yhteensä 24 374 euroa. Hämeenlinnalaisperhe maksaa 104 euroa enemmän.

Janakkalalaisperhe maksaa 417 euroa enemmän kuin hattulalainen verrokkinsa ja 241 euroa enemmän kuin hämeenlinnalainen keskivertoperhe.

Riihimäen seudulla Riihimäki on lievin verottaja 24 652 eurolla. Loppi ja Hausjärvi on keskenään melko tasoissa. Eroa naapurikaupunkiin tulee reippaat 500 euroa.

Koko Kanta-Hämeen lievin verottaja on Tammela ja ankarin Humppila. Jos esimerkkiperhe asuu Tammelassa, se maksaa veroja rapiat 24 000 euroa. Humppilassa maksettavaa kertyisi lähes 2 000 euroa enemmän. (HäSa)

Päivän lehti

29.5.2020