Uutiset

Hämeenlinna sai nimikkoryijyn

Hämeenlinnan puistot ja Vanajavesi ovat olleet lähtökohtana tekstiilitaiteilija Juha Laurikaisen suunnittelemassa ryijymallistossa. Kuusi pienoisryijyä käsittävä Pinella-mallisto julkistettiin Käsityökeskus Intossa maanantaina.

Käsityökeskus Inton toiminnanjohtaja Ann-Mari Fagerström toivoo, että nykyaikaan sovitettu mallisto innostaisi hämeenlinnalaisia tekemään itse itselleen tekstiilitaidetta.

– Ryijyn valmistamiseen voi valjastaa vaikka koko suvun ja kokea samalla yhdessä tekemisen iloa, hän sanoo.

Käsityökeskus Into järjestää kevään aikana teemapäiviä, joissa opastetaan ryijyn tekoon. Ryijysarja on esillä ARX-talon lämpiössä 13. helmikuuta saakka. (HäSa)