Uutiset

Hämeenlinna vaatii kahta 24 tunnin valmiudessa olevaa ambulanssia

Hämeenlinnan kaupunki ei hyväksy terveyskeskuskuntayhtymän päätöstä, jonka mukaan seudun alueella olisi jatkossa vain yksi ambulanssi 24 tuntia vuorokaudessa välittömässä lähtövalmiudessa.

Kaupunginhallitus ilmoittaa kuntayhtymälle, että Hämeenlinnan asukkaiden käytössä on oltava myös tulevaisuudessa vähintään kaksi välittömässä lähtövalmiudessa olevaa sairaankuljetusyksikköä.

Terveyskeskuskuntayhtymä on irtisanonut nykyiset sairaankuljetussopimukset ensi vuoden vaihteesta alkaen.

Jatkossa sairaankuljetus järjestetään seudullisesti siten, että alueella on yksi 24 tuntia vuorokaudessa välittömässä lähtövalmiudessa oleva hoitoyksikkötasoinen ambulanssi.

Lisäksi Hämeenlinnaan sijoittuisi kaksi hoito- ja perustason ambulanssia, jotka olisivat virka-ajan ulkopuolella 5 tai 15 minuutin lähtövalmiudessa.(HäSa)

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti ilmoituksesta ns. ylimääräisenä asiana maanantaisessa kokouksessaan.