Uutiset

Hämeenlinnalaisjoukko näkee Schalkea tuutin täydeltä

Pienelle hämeenlinnalaispoppoolle oli tiedossa saksalaista jalkapalloherkkua jo ennen kuin Schalke varmistui HJK:n eurocup-vastustajaksi.

Vajaan neljänkymmenen hengen porukka lentää lokakuun lopussa Düsseldorfiin, mistä tie vie kahteen Bundesliiga-otteluun. Toinen otteluista on juuri Schalken kotipeli Gelsenkirchenissä, toinen ottelu on vielä päättämättä.

Yhtenä matkan puuhamiehistä häärii FC Hämeenlinnan markkinointipäällikkö Antti Mikkola. Hänen mukaansa tällaiset matkat eivät ole pelkkää viihdettä, vaan myös verkostoitumista ja ideoiden hakemista.

-Me lähdetään hakemaan oppia isosta maailmasta. Yritämme myös iskostaa lajikulttuuria ihmisiin, jotka eivät välttämättä aina käy Kaurialassa, ja saada heitä sitoutumaan lajiin, Mikkola selventää.

Vastaavia matkoja on Hämeenlinnasta tehty pienemmillä porukoilla jo vuosien ajan. FC Hämeenlinna on ollut puuhaamassa reissuja nyt kolmisen vuotta.

-Tästä on tulossa pieni perinne. Saksaan on tehty useita matkoja, Espanjassa on käyty Barcelonassa ja Madridissa, Mikkola kertoo.

-Tämänsyksyinen reissu on jo täynnä, eikä enempää mahtuisikaan, sillä lippujen saaminen ei aina ole niin yksinkertaista.

Mikkola tunnustautuu oitis saksalaisen jalkapallon faniksi.

-Bundesliiga on maailman paras urheilusarja, kaikki lajit mukaan lukien, hän hehkuttaa.

-Tunnelma on hieno ja liput järkihintaisia. Ja kaikki toimii. Koskaan ei tarvitse jännittää, tuleeko bussi ajoissa sovittuun paikkaan tai onko juna myöhässä.

Saksa-sympatiat eivät kuitenkaan aja kotimaisen jalkapallon ylitse Mikkolan mielessä. Hän pitää Schalkea hurjana vastuksena HJK:lle mutta odottaa torstain ottelua toiveikkaana.

-Aina on yllätyssaumat. Schalke näytti viikonloppuna 5-1-voitolla Kölnistä, että kova vastus tulee. Ei sitä silti tiedä, jos vaikkapa tekonurmi tuo HJK:lle pientä etua, Mikkola pohtii.