Uutiset

Hämeenlinnan avustukset kulttuurille haettavina

Hämeenlinnan kaupungin avustukset ja apurahat kulttuurille ja tapahtumille ovat haettavina. Kaupungin budjetissa on tähän tarkoitukseen varattu runsaat 100 000 euroa.

Haettavat avustukset on ryhmitelty siten, että valtakunnallista mielenkiintoa herättäville tapahtumille on oma määrärahansa, joka on osittain koulutus- ja kulttuurilautakunnan ja osittain kaupunginhallituksen budjetissa.

Avustusmäärärahan loppusumma on lautakunnan talousarviossa ja sillä on tar-koitus tukea taide- ja kulttuurihankkeita, taide- ja kulttuuriyhdistysten toimintaa sekä yksittäisiä taiteilijoita.

Aikaisempina vuosina jätettyjen avustusten loppusumma on ollut lähes kaksinkertainen käytettävissä oleviin rahoihin nähden.

Avustuslomakkeita on saatavissa kaupungin palvelupisteestä Kastellista. Lomakkeen voi myös tulostaa kaupungin kotisivuilta.

Hakuaika päättyy 29.12.2006. (HäSa)

Päivän lehti

29.10.2020

Fingerpori

comic