Kolumnit Uutiset

Hämeenlinnan haju

Maailma muuttuu ja Hämeenlinna sen mukana. Ei toisin päin – vaikka senkin suuntaisia syytöksiä pullistelusta ja vauhtisokeudesta on kaupungin vanhoille valtaryhmittymille heitelty. Että tässä oltaisiin maailman napoja, tai Etelä-Suomen nyt ainakin.

Pienen on sopeuduttava. Se ei suinkaan tarkoita passiivista alistumista, vaan aktiivista aloitteellisuutta.

– Haluammeko olla mukava, mutta hajuton, mauton ja särmätön Hämeenlinna?

En minä kysy. Pirkanmaalaisen sanomalehden päätoimittaja Jouko Jokinen kysyi noin kolumnissaan sydäntalvella, kun pohdiskeli Tampereen ja tamperelaisuuden tulevaisuutta.

Minä vastaan. Haluamme olla. Tai vastakysyn: entäpä jos haluaisimmekin? Ovatko haju, maku ja särmä itseisarvoja? Eikö riitä, että kotikunnassa on hyvä olla ja elää? Hyvä tehdä työtä, kasvattaa lapsia ja viettää vapaa-aikaa?

Mielikuvia kaupungeista on niin helppo luoda ja lietsoa. Taas aluekehittäjien muistioihin ponnahtanut H-H-T-akseli (Helsinki-Hämeenlinna-Tampere) on eräällä imagotasolla yhtä kuin Helvetti-Hautusmaa-Taivas.

Tietenkin Jokisen ja muiden kaupunkiensa imagoista huolestuneiden näkökulma on erilainen kuin perheellisen tahi perheettömän pieneläjän. Kysymys on raa’asta olemassaolon kamppailusta kaupunkien, kaupunkiseutujen, välillä.

Päivänselvää on, että vanha klisee Hämeenlinnan loistosijainnista eteläisen Suomen keskilattialla on koko ajan vähemmän totta. Onhan se hyvä, että kaikki on meitä lähellä, mutta samalla myös uhkat ja kilpailijat ovat lähellä. Samoin vahvuuksin tai jopa vahvemmin vahvuuksin.

Miksi majan tai firman pystyyn laittamista harkitsevat tulisivat tänne eivätkä Stadiin tai Manseen?

Haju houkuttelee raatokärpäsiä, tuoksu perhosia. Mikä voisi olla se tuoksu, joka Hämeenlinnasta maailmalle uhkuu?

Päästäisiinkö paremmin uutta päin, jos kaikki myöntäisivät, että joo, on joskus ollut liikaa vallalla rahan, omakehun ja itsetyytyväisyyden haju? Ja samalla vastapuoli myöntäisi, ettei rahan hajusta koituu paitsi pahoinvointia myös hyvinvointia.

Perussuomalaiset ovat tuoneet Hämeenlinnaan hajua, makua ja särmää. Heidät on täälläkin helppo leimata kehityksen jarruiksi. Kyllähän seisova vesi pian alkaakin haista. Mutta jos kehitysideat ja -hankkeet virtaavat vuolaana, hallitsemattomana koskena, kohina tukkii kaikki aistit.

Perussuomalaisten esittämä kritiikin kärki on yhä liikaa tavassa, jolla Hämeenlinnan politiikkaa tehdään ja kaupunkia kehitetään. Vinha totuus on kyllä siinä, että maailma on muuttunut. Päätöksenteon odotetaan kaikkialla, myös kunnissa, olevan selvästi takavuosia yhteisöllisempää, läpinäkyvämpääkin.

Toisaalta kaikenlaisia sameuksia paljastuu alati esimerkiksi pääkaupungin päätöksenteossa, vaikka siellä on Vihreillä ollut huomattava sanan sija ja näytön paikka jo vuosia. Hiukan tuntuu jo unohtuneen, että on sitä ennenkin ”hyvä veli” -systeemille haistateltu ja ”aseveliakselin” rasvaa haisteltu.