Uutiset

Hämeenlinnan Härmä hitsataan hiellä

Hämeenlinnan Härmän miesten edustusjoukkue jatkaa ensi kaudella taivaltaan jalkapallon Kolmosessa uudessa komennossa.

Sarjassaan seitsemänneksi kaudella 2015–2016 sijoittunut Härmän edustusjoukkue saa valmentajakseen Matti Hiukan, joka siirtyy tehtäväänsä Riihimäen Palloseuran peräsimestä.

Uusi valmentaja muistetaan erityisesti pelaajaurastaan. Hiukka on pelannut yli 200 Veikkausliigaottelua, joissa hän teki 42 maalia. Jalkapalloliigan maalikuninkuuden (11 maalia) hyökkääjä voitti kasvattiseuransa Rovaniemen Palloseuran paidassa vuonna 1998.

Hiukka aikoo aloittaa valmennuspestinsä Härmässä marraskuussa ”puhtaalta pöydältä”.

– Pelaajia en tunne. Tiedän, että viime kaudella joukkueessa oli mukana paljon A-junioreita, jotka tarvitsevat ympärilleen kokemusta. Alku menee tutustuessa pelaajiin, Hiukka kertoo.

Varsinaista tavoitetta ei Hiukka ole vielä ehtinyt asettaa joukkueelleen ensi kautta varten, mutta valmennussävelet ovat pääpiirteittäin selvät.

– Tällä tasolla täytyy tottua jo koviin harjoituksiin. Treenimääriä aion nostaa tuntuvasti, sitä toivottiin. Tammikuusta alkaen se tarkoittaa harjoituksia maanantaista perjantaihin. Satsaamme voimaan ja palloharjoituksiin.

Pelaajana Hiukka oli legendaarisen Pasi Rautiaisen kovassa valmennuksessa (FC Jokerit). Tarinan mukaan jalkapalloikonin ja tv-kasvon treeneihin ei ollut asiaa, ellei Cooperin testissä ollut taittanut 3200 metrin rajaa. Lisäksi paikka piti ansaita, kentällä oleskelu johti nopeasti lähtöpasseihin.

Yhtä äärimmäisyyksiin Hiukka ei aio Härmän kanssa mennä.

– Erona on, että ammattilaisena pelataan työkseen. Kolmosen pelaajilla puolestaan on opiskelu- ja työkuviot mukana.

Kurinpalautusta on kuitenkin luvassa, mikäli treenit eivät joukkueelle maistu.

– Kuri täytyy suhteuttaa sarjatasoon. Olen sitä mieltä, että hiki hitsaa joukkueen yhteen. Ketään ole kuitenkaan tarkoitus tappaa kentälle, Hiukka naurahtaa.

Moni saattaa odottaa uuden huippuvalmentajan nostavan Härmän sarjaa ylemmäksi Kakkoseen.

– Saamme työskennellä paineettomassa tilassa. Meidän ei ole mikään pakko nousta, mutta ei sille ole mitään estettäkään.

Vuonna 1967 perustettu Härmä pelasi lähes koko viime kauden ilman varsinaista päävalmentajaa. Kari Lindholmin jättäessä pestinsä parissa kuukaudessa joukkueen otti hoteisiinsa Jouko Salminen.

Salminen ei ollut vielä torstaina tehnyt päästöstä, jatkaako hän Härmän valmennuskaartissa.

– Voin jatkaa Matin apuna, jos sopimuksessa ei tapahdu mitään isoja muutoksia. HäSa

Asiasanat