Uutiset

Hämeenlinnan Hiihtoseura mitalijahtiin Kuopion SM-kisoihin

Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisten ykkösjoukkue lukeutuu suosikkeihin lauantaina Kuopiossa sivakoitavissa SM-viesteissä. Laura Ahervo, Teija Lehtimäki ja Maija Hakala olivat jo viime talvena Kontiolahdella kiinni pronssimitalin syrjässä, mutta Hakalan kaatuminen ankkuriosuudella pilasi HlHS:n suunnitelmat.
Toissa vuonna seuran viestijoukkue antoi näytteen vauhdistaan yltämällä SM-kisassa viidenneksi.

Naisten SM-viestissä lykitään ensimmäinen viiden kilometrin osuus perinteisellä hiihtotyylillä ja kaksi viimeistä vitosta vapaalla.

HlHS saa tänäkin vuonna kovia kirittäjiä. Muun muassa Joutsan Pommi Aino-Kaisa ja Maija Saarisen tahdittamana on vahva mestariehdokas. Myös Vieremän Koitto, Lappeen Riento, Oulun Pyrintö ja Huhtasuon Hiihto mielivät palkintopallille.

HlHS:n joukkue joutuu antamaan hieman tasoitusta tämänvuotisessa kisassa. Viime vuoden keskeyttämisen takia Hämeenlinnan joukkue starttaa toisesta rivistä (15. lähtöpaikka).

– Saamme kakkosjoukkueelle kuuluvan paikkamme, mutta siitä huolimatta Lauralla riittää kirittävää. Toivottavasti lähtökaista vetää hyvin ja suksi toimii hyvin, eikä satu mitään haavereita. Avausosuudella pitäisi saada jo tuntuma kärkeen, muistuttaa HlHS:n puheenjohtaja Jyrki Välikangas.

HlHS:n naisten kakkosjoukkueessa hiihtävät Jenni Mattila, Marika Jänkä ja Eeva Ahervo. Seuran valmennuspäällikkö Jari Tuominen yrittää saada jalkeille myös joukkueen miesten viestikisaan.

– Se taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi, sillä sekä Mika Hakala että Leo Laakkonen ovat sairaslistalla, Tuominen harmittelee.

Sprintissä viisi hiihtäjää
HlHS:n Linna Ski Teamin värit vilahtelevat myös perjantain sprinttikisassa. Lähtöviivalla ovat Matti Hakala, Mikko Kuusela, Eeva Ahervo, Maija Hakala ja Laura Ahervo.

Myös sunnuntain vapaan tyylin pitkille matkoille HlHS saa hyviä menijöitä. Naisten 30 kilometrille ovat ilmoittautuneet Eeva Ahervo, Jenni Mattila, Maija Hakala, Teija Lehtimäki ja Laura Ahervo.

Mikko Kuusela ja Matti Hakala lähtevät puolestaan miesten 50 kilometrin kuninkuusmatkalle.

– Maija, Teija ja Laura tavoittelevat Vöyrin SM-kisan tapaan sijoituksia kahdeksan sakkiin. Myös Jennillä on hyvällä hiihdolla mahdollisuudet kahdenkympin sakkiin. Miesten kisassa Mikko puolustaa viime vuoden 21. sijaansa, HlHS:n puheenjohtaja Vähäkangas kertoo. (HäSa)