fbpx
Uutiset

Hämeenlinnan jouluvalaistusta uusitaan ja lisätään

Hämeenlinnan kaupunki on uusimassa ja lisäämässä jouluvalaistusta. Tekninen lautakunta on myöntänyt hankkeelle alustavan 100 000 euron varausmäärärahan.

– Painotan, että rahamäärä on vasta alustava. Tutustumme teknisessä lautakunnassa vielä käyttösuunnitelmaan ja sen jälkeen teemme varsinaiset määrärahapäätökset, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Tamminen kertoo.

Tammisen mukaan suunnitelmissa on pidentää valaistusaikaa. Valaistussuunnitelma on tilattu valaistussuunnittelija Roope Siiroiselta.

Hämeenlinnan kaupungin tiemestari Tapio Murto kertoo, että tarkoituksena on ilmeisesti luopua kokonaan Hallituskadun lamppuketjuista.

Viime vuonna Hämeenlinnan keskustan jouluvalot sytytettiin marraskuussa joulunavaustilaisuuden yhteydessä. Keskustan joulunavauksen järjestää Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta -yhdistys. (HäSa)

Menot