Uutiset

Hämeenlinnan Judoseura niitti menestystä kotikisoissa

Hämeenlinnan Judoseura onnistui sekä kisajärjestelyissä että tatamilla 45. kerran käydyssä kansainvälisessä Hämeenlinna Shiaissa.

Yhteensä 350 judokaa Suomen lisäksi Ruotsista ja Venäjältä mitteli osaamista neljällä tatamilla pitkän lauantaipäivän Tavastia-areenassa (Punaportin liikuntahalli).

Judoseura oli Shiain paras seura yhteensä 18 mitalilla (kymmenen kultaa, kolme hopeata ja viisi pronssia) .

Judoseuran Lalli Nuorteva, 20, otteli miesten yli 90 kilon sarjan ykköseksi. Hän nappasi avausvoiton kymmenen sekunnin ipponilla.

– Yhteensä neljä ottelua ja neljä voittoa. Meni kuten pitikin. Vastustajat olivat eri tasolla kuin minä, sanoi alle 90 kilon miesten SM-hopean tänä vuonna voittanut Nuorteva.

Judoseuran Sikko Kaewasa (miehet alle 73 kiloa) ja Aki Oinonen (miehet alle 90 kiloa) ylsivät myös sarjavoittoihin.

Judoseuran Henri Hannula, 16, oli musertavan ylivoimainen P18:n alle 81 kilon sarjassa. Hannula huhki sarjavoittoon neljä ottelua, jotka kaikki päättyivät ipponiin.

– Ei ollut vaikeuksia yhdessäkään ottelussa. Nopein ippon taisi olla kymmenen sekuntia. Yksikään ottelu ei kestänyt yli minuuttia. Lempitekniikkani polvikieppi toimi kuten se yleensäkin toimii, sanoi Hannula.

Henri Hannula on jo maailman eliittiä

Ikäluokassaan kahtena vuonna (2013 ja 2014) Suomen mestaruuden vienyt Hannula oli kunnon testissä parisen viikkoa sitten, kun hän kilpaili judon nuorten Euroopan cupissa Venäjän Tverissä.

– Voitin kaksi ensimmäistä ottelua ipponilla, mutta hävisin semifinaalin venäläisellä maailmanmestarille varoituksella. Suomalaisten mielestä hallitsin sitä kamppailua. Venäläisellekin olisi voinut antaa kaksi varoitusta.

– Johdin pronssimatsia yukolla, mutta venäläinen vastustaja ratkaisi voiton silloin, kun kellossa ei ollut enää otteluaikaa. Sen ottelun tuomarina oli sama venäläinen tuomari kuin häviämässäni semifinaalissa, viidenneksi sijoittunut Hannula kertoi.

Hannula sijoittui yhdeksänneksi aiemmin talvella Turkissa käydyssä Euroopan cupin turnauksessa. Hän voitti kaksi matsia, mutta hävisi loput kaksi koitosta.

– Euroopan cupin kisoista saa kansainvälisiä pisteitä. Olen tällä hetkellä maailman ranking-listalla sijalla 21. Lähden torstaina Berliiniin, jossa kilpailen sunnuntaina, Lammilla asuva Hannula sanoi.

Koskinen nauttii monipuolisuudesta

Judoseuran Samuli Koskinen, 15, kieputti sarjavoiton P18:n alle 55 kilon luokassa. Hän voitti kaikki neljä matsia.

– Voitin kaksi kamppailua ipponilla, jotka tulivat polvikiepillä ja kouchi makikomilla. Judo on monimutkainen ja haastava laji. Siinä ei voi tietää, mitä tapahtuu. Usein tulee yllätyksiä. Judo on hyvä sekoitus voimaa, nopeutta ja tekniikkaa. Seuraava tärkeä tavoite on toukokuussa Orimattilassa käytävä PM-kisa. Olin vuosi sitten PM-pronssilla, joten nyt tähtään mestaruuteen, Koskinen sanoi.

Koskien vei B-junioreiden SM-kullan vuosi sitten 46 kilon sarjassa ja tänä vuonna 50 kilon sarjassa.

– Haen lyseon lukion urheilupainotteiselle luokalle. Urheilun lisäksi suosikkiaineeni on matematiikka, yhteiskoulun ysiluokkalainen kertoi.

Judoseuran Jere Lahtinen, 14, pokaasi kultaa P18:n alle 50 kilon sarjassa kolmella voitolla.

– Kaksi ensimmäistä ottelua voitin ipponilla ja kolmannen matsin waza-arilla, Parolan yhteiskoulun kasiluokkalainen Lahtinen sanoi.

Koskinen ja Lahtinen kohtasivat SM-kisan semifinaalissa, jossa Koskinen oli niukasti parempi. Lahtinen vei SM-pronssin.

Judoseurasta sarjavoittoihin ylsivät myös Olli Talvitie (P11, alle 42 kiloa), Leevi Rasila (P11, alle 50 kiloa), Turpal Djoukaev (P15, alle 42 kiloa) ja Viivi Kauhanen (T18, + 63 kiloa).

Kilpailupäällikkö Simo Ansalahti oli tyytyväinen yli 50 ihmisen talkoopanokseen.

– Haimme jo perjantaina 500 matonpalasta (metri kertaa metri) Tampereelta kuorma-autolla. Matot viedään takaisin sunnuntaina, sanoi Ansalahti. (HäSa)

Asiasanat