Uutiset

Hämeenlinnan lukioihin nykymäärä aloituspaikkoja

Lukion aloituspaikkojen määrä pysyy Hämeenlinnassa samalla tasolla kuin tähän saakkakin. Alkusyksystä uumoiltiin, että aloituspaikkojen määrää joudutaan supistamaan säästösyistä.

# Siihen ei kuitenkaan päädytty. Paikkamäärä pysyy nykytasolla, opetustoimen johtaja Kirsti Mäensivu kertoo.

# Lähtökohtana on se, että lukiopaikka tarjotaan noin 55 prosentille ikäluokasta. Lisäksi noin neljännes lukion aloittavista tulee muista kunnista kuin Hämeenlinnasta.

Yhteensä Hämeenlinnassa on ensi lukuvuoden alussa 361 lukion aloituspaikkaa kolmessa lukiossa.

Lukioon pääsyn edellytyksenä olevan keskiarvon alaraja pysyy niin ikään aikaisemmalla tasolla eli 6,80:ssä. Se ei kuitenkaan takaa pääsyä lukioon.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic