Uutiset

Hämeenlinnan metalliväki ei aio lakkoilla perjantaina

Metalliliiton väki ei ilmeisesti Hämeenlinnan seudulla lakkoile tamperelaisen Tamglassin pääluottamusmiehen työsuhteen purkamista. Metalliliiton Hämeenlinnan ammattiosaston puheenjohtaja Heikki Jokinen sanoo osaston odottavan työtuomioistuimen päätöstä.

Tampereella on järjestetty työnseisauksia vastalauseeksi pääluottamusmiehen irtisanomisesta. Sikäläinen ammattiosasto odottaa kymmenien tuhansien metallityöntekijöiden osoittavan mieltään tänään perjantaina.

– Jos työnantaja sortuu laittomuuksiin, meidän ei tarvitse, Jokinen sanoo.

Kanta-Hämeen suurimman yksityisen työpaikan Rautaruukin Hämeenlinnan tehtaiden pääluottamusmies Ari-Pekka Jaatinen kertoo, ettei tehtaan metallityöntekijöillä ole päätöstä tukitoimista. Hänen tietojensa mukaan tehtaalla toimitaan liiton ja ammattiosaston ohjeiden mukaan.

Jaatinen on kuitenkin itse eri mieltä ratkaisuista. Metalliliiton olisi pitänyt ottaa nykyistä ”suurempi vastuu”.

– Liitto ei ole toiminut minun toivomallani tavalla. Olisin odottanut kovempia kannanottoja. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020