Uutiset

Hämeenlinnan muovitehtaille ulkomaalainen isäntä

Pakkausyhtiö Huhtamäki luopuu kahdesta muovitehtaasta Hämeenlinnassa. Sekä Kantolan elintarvikemuovitehdas että Käikälän muovitehdas siirtyvät ulkomaiseen omistukseen, kun Huhtamäki myi tehtaiden liiketoiminnasta vastaavan Huhtamäki Consumer Goods Finland Oy:n koko osakekannan Island Lux -yhtiölle.

Huhtamäki tiedotti kaupasta torstaina. Ulkomaisen isännän alaisuuteen siirtyy noin 270 tehtaiden työntekijää.

Osakkeiden myynti liittyy Huhtamäen päätökseen luopua suurimmaksi osaksi kovien muovipakkausten liiketoiminnastaan Euroopassa.

Huhtamäen toimitusjohtaja Jukka Moisio perustelee myyntiä liiketaloudellisilla syillä.

– Suurin osa kuluttajatuotemarkkinoille suunnattujen kovien muovipakkausten toiminnasta ei saavuttanut asettamiamme taloudellisia tavoitteita ja sen kannattavuus jäi alle Huhtamäen keskiarvon.

Huhtamäki aikoo keskittyä sileä- ja karkeapintaisiin kuitupakkauksiin, irrokekalvoihin, joustopakkauksiin ja kartongista valmistettuihin pakkauksiin, joissa sillä on hyvä kilpailu- ja markkina-asema.

Huhtamäelle jää Hämeenlinnaan Huhtamäki Food Service Finland Oy:n isännöimä kartonkitehdas, joka työllistää noin 250 työntekijää. (HäSa)