Uutiset

Hämeenlinnan seudulla veropotti kasvoi lievästi

Verohallituksen julkaisemat alustavat tiedot vuoden 2003 kunnallisveromääristä kertovat, ettei kasvu Hämeenlinnan seudulla ole ollut mitenkään päätä huimaavaa.

Suurin kasvu kirjataan Hämeenlinnan kunnallisveromäärään, 5,8 prosenttia. Sen taustalla on kuitenkin puolen prosentin veronkorotus, jonka vaikutus on noin 2,8 prosenttia. Tällöin todelliseksi kasvuksi jää kolme prosenttia.

Muilla Hämeenlinnan seudun kunnilla kasvuprosentti on samaa luokkaa, Hattulassa 2,8, Hauholla 2,6, Janakkalassa 2,4, Kalvolassa 3,6, Lammilla 3,7 ja Rengossa 2,4. Tuuloksessa kunnallisveron tuotto on pienentynyt 0,8 prosentilla.

Koko maassa kasvu oli keskimäärin 2,8 prosenttia.

Päivän lehti

29.5.2020