Uutiset

Hämeenlinnan seudun vammaispoliittinen ohjelma valmistunut

Suomen ensimmäinen seudullinen vammaisohjelma on valmistunut Hämeenlinnassa.

Hyvän elämän puitteet -ohjelma on laadittu kevään ja kesän aikana Sosiaalikehitys Oy:ssä ja sen työstämisessä oli mukana Seudullisen vammaisneuvottelukunnan valitsema työryhmä.

Ohjelma on ollut hyväksyttävänä Hämeenlinnan seudun kunnissa syksyn aikana.

Ohjelman päämääränä on vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin edistäminen. Tavoitteena on, että palvelut olisivat samankaltaisia eri kunnissa, jotta asukkaiden yhdenvertaisuus turvattaisiin.

Vammaispoliittista ohjelmaa päivitetään viimeistään vuonna 2008. (HäSa)