Uutiset

Hämeenlinnan Sukeltajat tuuletti ensimmäistä mestaruuttaan

Hämeenlinnan Sukeltajat ei pettänyt kannattajiaan lauantaina Helsingissä pelatussa uppopallon SM-sarjan finaaliottelussa. Seuran historian ensimmäistä suomenmestaruuttaan juhlinut joukkue kukisti Riihimäen Urheilusukeltajat maalein 1-0 (1-0).

SM-pronssia sai Pirkkolan uimahallissa käydyssä finaaliturnauksessa Tampereen Urheilusukeltajat, joka voitti pronssiottelussa espoolaisen PSK Kuplan numeroin 2-1.

Kantahämäläisten joukkueiden menestyminen rankan lajin SM-sarjassa ei ollut tänäkään vuonna yllätys. Hämeenlinnan Sukeltajien edeltäjä Ahveniston Vesipedot voitti suomenmestaruuden kahtenatoista vuonna peräkkäin ja viime keväänä mestariksi sukelsi Riihimäen Urheilusukeltajat, joka jätti Vesipedot hopealle.

Hämeenlinnan Sukeltajat sai Riksun joukkueesta kovan vastuksen. Tasaisessa finaalissa kokeneen Janne Pykälistön ensimmäisen erän maalikori oli lopulta mestaruuden arvoinen

-Sain juuri ja juuri sullottua pallon koriin Marko Enbergin hyvästä syötöstä. Vastustajan maalivahti levytti korillaan, mutta nappasin hänet sivuun onnistuneella otteella niskasta, kuvaili Pykälistö menoa neljän metrin syvyydessä.

Pykälistö pelasi erinomaisen kauden. Myös nykyaikaisessa 5-ottelussa menestynyt sukeltaja kruunattiin mitaliseremonioissa SM-sarjan maalikuninkaaksi.


Vahva alku ?tuotti tulosta

Hämeenlinnan joukkue pehmitti finaalivastustajaansa erien alussa (tehokasta peliaikaa 2×15 minuuttia). Mestarien kapteeni Jussi Marttila oli tyytyväinen joukkueensa menoon etenkin avauserän ensimmäisen viiden minuutin aikana.

-Pykälistön kori osui hyvään saumaan. Riihimäki tuli kovaa päälle, mutta hyytyi erän loppua kohden. Saimme heistä kovan vastuksen. Alkusarjan turnauksissa joukkue oli vielä matkassa vajaalla porukalla, nyt altaassa oli kovin mahdollinen miehitys, Marttila muistutti.

Uppopallon suomenmestaruus ratkaistiin nyt toista kertaa yhden ottelun finaalissa.

-Se sopii meille paremmin. Aiemmin finaalissa pelattiin kaksi ottelua ja usein vielä perään jatkoaikakin, Marttila sanoi.

Hämeenlinnalaisilla uppopallon harrastajilla riittää tänä vuonna vipinää. SM-sarjan ja kansainvälisten turnausten lisäksi Suomi isännöi elokuussa MM-kisoja.

-Seuramme pelaajia nähdään myös MM-altaassa. Maajoukkueringissä on harjoitellut kuusi kaveria ja parhaassa tapauksessa kaikki valitaan kisajoukkueeseen, Marttila uskoo.


Mestarien ?joukkue

Hämeenlinnan Sukeltajien mestarijoukkueessa pelasivat tällä kaudella Jussi Marttila (kapteeni), Rami Riikonen (pelaajavalmentaja), Jari Kokkola, Henri Viinikainen, Tero Aulanko, Janne Pykälistö, Aki Ojala, Riku Riikonen, Marko Enberg, Jari Hovikorpi, Teemu Vaasvainio, Janne Salonen, Antti Salonen, Petri Nieminen, Jouni Setälä, Kimmo Jouppi, Mikko Rassi ja Petteri Silvola. (HäSa)