Uutiset

Hämeenlinnan Sukeltajille kolmas uppopallokulta putkeen

Hämeenlinnan mykistävä hallinta uppopallon SM-sarjassa jatkui lauantaina Turussa. Hämeenlinnan Sukeltajat otti kolmannen suomenmestaruutensa putkeen, kun se kaatoi Impivaaran uimahallissa RIihimäen Urheilusukeltajat maalein 1–0 (0–0).

Hämeenlinnan Sukeltajia ennen uppopalloaltaita dominoi Ahveniston Vesipedot, joka otti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 1996. Sen jälkeen suomenmestaruus on mennyt vain kerran muualle. Tämän vuoden hopeajoukkue Riihimäki vei SM-kullan vuonna 2010.

Hämeenlinnalaisten mestaruuskorin teki toisessa erässä neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen Aki Ojala.

– Molemmilla oli paikkoja, ja peli olisi voinut päättyä ihan miten tahansa. Molemmat joukkueet pääsivät ensimmäisessä erässä ylivoimallekin, mutta niiden aikana ei tullut yhtään maalia. Ehkä peli oli kuitenkin meidän hallintaamme, mietti Hämeenlinnan Sukeltajien kapteeni Riku Riikonen.

Hämeenlinna ja Riihimäki varmistivat finaalipaikkansa jo ennen runkosarjan viimeistä turnausta. Hämeenlinna nousi päätöskierroksella runkosarjan voittoon ja otti lopulta myös mestaruuden. SM-sarjan korikuninkuuden voitti Riihimäen Reijo Rantamäki.

Peli kehittynyt

Hämeenlinnan Sukeltajat pelasi tämän kauden uuden valmentajan komennossa.

– Meille tuli tälle kaudelle täysin uusi valmentaja, Inkisen Jussi, joka on luotsannut joukkuetta Jari Hovikorven kanssa. Muutimme pelisysteemimme aika radikaalisti, ja se näytti kyntensä heti alkukaudesta. Alkukaudesta meillä oli ongelmia saada parasta nippua kasaan. Finaalissa se oli mukana, Riikonen kertoi.

Riikosen mukaan sekä Hämeenlinnan että Riihimäen peli kehittyi tällä kaudella aikaisempiin vuosiin verrattuna.

– Myös RIihimäki on kehittänyt pelisysteemiään, joten finaali oli hyvin erilainen kuin aikaisempina vuosina. Aikaisemmin molemmat joukkueet makasivat poteroissaan, odottivat siellä, mitä tapahtuu ja panostivat vastahyökkäyksiin. Tämän vuoden finaali oli molemmilta joukkueilta hyvin liikkuvaa peliä, kapteeni kehui.

Hämeenlinnan mestaruusjoukkueessa pelasivat tällä kaudella Jari Kokkola, Henri Viinikainen, Tero Aulanko, Jussi Marttila, Aki Ojala, Janne Pykälistö, Riku Riikonen (kapteeni), Marko Enberg, Jari Hovikorpi (pelaajavalmentaja), Rami Riikonen, Teemu Vaasvainio, Janne Salonen (varakapteeni), Antti Salonen, Jussi Jokinen, Petri Nieminen, Jouni Setälä, Aki Helander, Mikko Rassi, Petteri Silvola ja Jussi Inkinen (pelaajavalmentaja). (HäSa)

Asiasanat