Uutiset

Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden Sofie Tie taituroi kotiturnauksessaan pronssille

Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden kansainvälinen HTL J. Rinta-Jouppi cup huipentui sunnuntaina Metritiski-areenassa debytanttien ilotulitteluun.

Järjestävän seuran 2003-syntyneiden debytanttien sarjassa Sofie Tie aloitti kisakautensa räväkästi. 13-vuotias Ahveniston koululainen suorastaan säkenöi jäällä Prince of Persia -suosikkielokuvansa tunnusmusiikin tahdissa ja yleisö oli hengessä mukana.

– Ikinä ei ole kausi alkanut näin hyvin. Kaikki tuntui menevän nappiin, yhdistelmähypytkin onnistuivat, pronssille sarjassaan 45.76 pisteellä taituroinut Sofie iloitsee.

Hopea oli lähellä. Sen vei Tapparan taitoluistelijoiden Mia Mattila (45.86) vain kymmenyksen erolla. Sarjan voitti Tikkurilan Taitoluistelijoiden Jenni Aalto pistein 47.78.

Sofien kova kunto kielii hyvästä harjoittelusta. Kesänsä hän vietti taitoluisteluleireillä.

– Arkisin treenaan jäällä pari kertaa päivässä. Siihen päälle teen myös omatoimisia harjoituksia, viime vuoden hopeafinalisti kertoo.

Kun debytanttien kultafinaalissa epävirallisesta suomenmestaruudesta kamppailee ikäryhmän 24 parasta, pääsee hopeafinaaliin seuraavat 24.

– Taisin olla viime keväänä hopeafinaalissa sijalla 11. Tällä kisakaudella yritän parantaa tulostani.

Samassa sarjassa Sofien kanssa kisailivat myös seurakaverit Minja Merimäki ja Sofia Ruuttunen.

Alaraajavammojen takia puolitoista vuotta kisajäiltä sivussa ollut Merimäki oli kahdeksas 41.91 pisteellä.

Sijoitus kotikisoissa on hieno ottaen huomioon, että sunnuntaina 13 vuotta täyttävä Lyseon koululainen oli vuoden hyppykiellossa ja fysioterapiassa.

– Jännitti hirveästi. Parannettavaa jäi. Synttärit menevät treenatessa. Tavoitteena on, että olen kunnossa ensi kevään hopeafinaaleissa, elokuusta lähtien jälleen normaalisti harjoitellut tulppi-spesialisti sanoo.

Sofia Ruuttunen luisteli kymmenenneksi pistein 38.42.

– Pyllähdin lutz-hypyssä, eikä yhdistelmäpiruetti pyörinyt kunnolla. Ne verottivat pisteitä, Sofia analysoi kisasuoritustaan.

Neljän vuoden ikäisenä harrastuksensa aloittaneen Ruuttusen kauden tavoite on hänen kilpasiskojensa tapaan asetettu hopeafinaaliin.

– Siellä olisi hienoa tehdä oma ennätys, eli päästä lähelle 50 pistettä.

Sunnuntai-iltana Satu Petramaa oli tyytyväinen kilpailunjohtaja. Noin 290 kilpailijan turnaus oli saatu päätökseen.

– Meidän väki luisteli avauskisassa sillä tasolla, mitä olimme etukäteen kaavailleet. Sofie Tie onnistui erinomaisesti, vaikka pientä parannettavaa hänellekin jäi. Horjahtelut kuuluvat kisakauden alkuun. Lisää kisoja alle, niin rytmi ja rutiini petraantuvat.

Petramaa antaa tunnustusta myös talkooväelle.

– Onnistumisia tuli myös kentän ulkopuolella. Talkooporukka teki pitkää, ympäripyöreää päivää aamusta yömyöhään. Kaiken kaikkiaan viikonloppu sujui mallikkaasti, Petramaa kiittelee. HÄSA

Asiasanat