Uutiset

Hämeenlinnan vankilan työilmapiiri parantunut ratkaisevasti

Kohua herättäneet riidat ja heikko työilmapiiri Hämeenlinnan vankilan johdon ja henkilöstön välillä alkavat olla taaksejäänyttä elämää. Tämä on eri henkilöstöryhmien luottamusmiesten ja vankilan uuden johtajan Samuli Laulumaan yhteinen näkemys.

– Näkisin, että tilanne on helpottanut ihan hirveästi. Nyt energia suuntautuu taas työntekoon, sanoo vankila- ja kriminaalityöntekijöiden VaKHe ry:n luottamusmies Tiina Rintala.

Myös Vankilavirkailijain liiton VVL:n luottamusmies Marko Nurmesniemi näkee henkilöiden välisiin riitoihin liittyneiden ongelmien poistuneen edellisen johtajan Tuomo Kärjenmäen myötä.

– Ainakaan luottamusmiehen tietoon ei ole tullut enää vastaavia tapauksia. Kärjenmäen kanssa prosessit ovat vielä kesken oikeusasteissa, Nurmesniemi kertoo.

Molempia luottamusmiehiä kuitenkin huolestuttavat vankilalle kaavaillut säästötoimet.

– Työvuorotaulukkoa korjataan, mikä vähentää vartijoiden vapaata. Uuteen johtajaan nämä ongelmat eivät kuitenkaan henkilöidy, Nurmesniemi luonnehtii.

– Tulevat säästöt painavat kaikkia. Toki aina on muitakin kitkakohtia tämän kokoisessa työyhteisössä, mutta esimerkiksi sairauspoissaolot ovat laskeneet tilastojen mukaan alle valtakunnallisen vankiloiden keskitason, Rintala huomauttaa.

Tuskin lakkautuslistalla

Keväällä vankilan johtajana aloittanut Samuli Laulumaa sanoo odottaneensa pestiltään pahempaa.

– Haasteita työilmapiirin suhteen voi aina olla, mutta tosi vähän olen niiden asioiden kanssa joutunut työskentelemään. Itse asiassa paljon vähemmän kuin normaalisti vastaavissa organisaatioissa.

– Väitän, että ongelmat ovat ihan objektiivisestikin mitattuna helpottaneet ratkaisevasti, Laulumaa vannoo.

Hän viittaa sekä sairauspoissaolojen vähenemiseen että työilmapiiriä kartoittavan barometrin tuloksiin.

– Nuo tilastot tukevat omia havaintojani henkilöstön oma-aloitteisuuden kasvusta ja reippaamman keskustelukulttuurin syntymisestä. Rahahuoli on nyt henkilöstöllä se suurin huoli. Toimintoja joudutaan muuttamaan, mikä aina rassaa.

Laulumaan mukaan pelko valtionhallinnon säästöistä leijuu koko vankeinhoitoalan yllä.

– Meillä 21. joulukuuta tulosneuvottelut, joiden jälkeen tiedetään Hämeenlinnan vankilan tavoitteista enemmän.

– Oletettavaa on, että yksikköjä maasta lakkautetaan, mutta uskon lakkautusten kohdistuvan enemmän Itä- ja Pohjois-Suomen suuntaan, johtaja pohtii. (HäSa)