Uutiset

Hämeenlinnan vankilanjohtajaa syytetään työntekijöidensä kiusaamisesta

Hämeenlinnan vankilan vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäestä on tehty kymmenkunta kantelua, joita paraikaa käsitellään Etelä-Suomen aluevankilassa. Syytökset koskevat työpaikkakiusaamista ja virkavirhettä.

Vasta viime viikolla Kärjenmäki kuvaili vankilan työilmapiiriä hyväksi.
– Se mitä johtaja puhui työilmapiiristä, oli aivan täyttä puppua, väittää vankilavirkailijaliiton Hämeenlinnan osaston puheenjohtaja ja Hämeenlinnan vankilan toinen luottamusmies Juha Hyvärinen.

Kärjenmäki on työskennellyt Hämeenlinnan vankilassa kuusi vuotta. Hyvärisen mukaan niistä viimeiset neljä vuotta ovat olleet ongelmaisia.

Hyvärinen luonnehtii kiusaamisen olleen silmätikun ottamista ja yleistä perätöntä syyttelyä.

– Työntekijöillä on todella paha olla työpaikallaan. Emme enää kestä kauan tätä tilannetta, jossa emme pysty luottamaan vankilan johtoon. Tahdomme, että johtaja vaihtuu, Hyvärinen sanoo.

Vankilan työntekijöiden kantelut ovat Hyvärisen mukaan vahvalla pohjalla. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020