Uutiset

Hämeenlinnassa aloittaa asumisneuvoja

Asumisneuvoja ryhtyy auttamaan Hämeenlinnan Asuntojen vuokralaisia esimerkiksi vuokranmaksuvaikeuksissa. Asumisneuvojana maanantaina aloittanut Tiina Hassinen kertoo, että tarkoitus on tarjota apua mahdollisimman nopeasti ja tarvittaessa ohjata asukas käytännön ongelmissa oikeiden viranomaisten luokse.

– Kaikki eivät tiedä, että esimerkiksi Kelalta voi saada asumistukea, hän sanoo.

Maahanmuuttajien määrän kasvu on osaltaan lisännyt neuvonnan tarvetta, jottei kulttuurien erilaisuus aiheuta asukkaiden kesken törmäyksiä. Myös nopeasti muuttuvat elämäntilanteet, työttömyys sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat työllistävät.

Yhteistyötahoina ovat muun muassa kaupungin sosiaalitoimi, A-klinikkatoimi ja mielenterveystyön ammattilaiset.

Tiina Hassinen on työskennellyt Hämeenlinnan Asunnoissa kiinteistösihteerinä. Uuden tehtävänsä hän aloittaa luomalla yhteistyöverkostoja ja opiskelemalla työtään. Asumisneuvojan tutkinto on yksi tavoite.

Uusi palvelu

Hämeenlinnassa kaupungilla ei ole aiemmin ollut asumisneuvojaa, ja Tiina Hassisenkin työ on ainakin aluksi määräaikainen vuoden 2013 loppuun saakka. Monissa, etenkin isoissa kaupungeissa, asumisneuvontaa on ollut jo pitkään. Hämeenlinnassa A-klinikkasäätiöllä on ollut vastaavaa toimintaa jo useita vuosia.

– Kohtaan työssä varmasti raskaita asioita, mutta on tosi kiinnostavaa luoda Hämeenlinnan Asunnoille tällainen uusi palvelu, Tiina Hassinen sanoo.

Vuokrataloyhtiön toimitusjohtaja Matti Riekkola pitää tärkeänä, että asiat saadaan sujumaan.

– Kaikkea ei voi mitata rahassa. Yksikin vältetty häätö on voitto, hän sanoo.

Hämeenlinnan Asunnoilla on 2200 vuokra-asuntoa, joissa on noin 4000 asukasta. Häätöihin joudutaan kymmenkunta kertaa vuodessa.

– Jos vuokrat maksetaan kohtuullisen säännöllisesti eivätkä naapuritkaan paljon valita, emme aina kohtaa tukea tarvitsevia. Siksikin asumisneuvojaa tarvitaan, Riekkola sanoo. (HäSa)