Uutiset

Hämeenlinnassa kirkkoja tarpeeksi

Ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markus Aroma ehdotteli viime viikonvaihteen Hämeen Sanomissa, että venäläisenä sotilaskirkkona palvellut rakennus palautettaisiin Hämeenlinnassa kirkolliseen käyttöön.

Kiinteistössä on nyt Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Sitä ennen se oli vuosikymmeniä kaupunginkirjastona ja maakunta-arkiston käytössä.

Venäjän vallan aikaan Hämeenlinna oli huomattava varuskuntakaupunki. Sotaväkeä oli tuhansia miehiä, joista pääosa venäläisiä ortodokseja. Kaupungissa oli myös siviiliväestön perustama ja ylläpitämä ortodoksinen seurakunta, jolla oli oma kirkkonsa.

Itsenäistymisen jälkeen venäläiset sotilaskirkot, kasarmit ja muu kiinteä omaisuus julistettiin sotasaaliina valtion omaisuudeksi. Vuonna 1922 valtio luovutti kirkkorakennuksen Hämeenlinnan kaupungille.

Seuraavana vuonna kirkko hävitettiin ja tilat muutettiin kirjastoksi. Jälkikäteen ajateluna tekoa voidaan toki pitää alkukantaisena ja vihan innoittamana tuhotyönä. Mutta aika oli tuolloin toinen ja teko pitääkin peilata silloisen yhteiskunnallisen tilanteen mukaan.

Suomi oli vasta itsenäistynyt ja miehittäjiksi koettu venäläinen sotaväki oli ajettu maasta. Jos kirkon tuhoamiseen liittyi vihaa, se kohdistui erityisesti vieraan vallan armeijaan, ei uskontoon.

Jokaisessa miehittäjistä vapautuneessa maassa vanhan vallan tunnusmerkit on johdonmukaisesti poistettu. Näin kävi runsaat kymmenen vuotta sitten muun muassa Baltian maissa. Niissä ei juuri näe neuvostovallan vuosista muistuttavia symboleita.

Hämeenlinnassa eli rinnan valtaväestön kanssa joukko Venäjän kansalaisia, siviilejä. Heistä monet kuuluivat kauppiaina ja käsityöläisinä kaupungin arvostettuun ja varakkaaseen porvaristoon. On vaikeata uskoa, että heitä vihattiin ja syrjittiin uskontonsa ja kansallisuutensa tähden. Saivathan he pitää oman kirkkonsa ja jatkaa seurakuntansa toimintaa.

Ortodoksinen seurakunta sai kosolti uusia jäseniä sotien jälkeen, kun Kyyrölästä, Karjalan kannakselta evakuoidut ortodoksit sijoittuivat Hämeenlinnaan ja sen lähiympäristöön.

Tänään noin tuhatjäsenisellä seurakunnalla on oma kirkko Kaurialassa. Kirkkoherra Aroman ajatus entisen sotilaskirkon palauttamiseksi kirkollisiin toimituksiin on vaikea, ilmeisen tarpeetonkin. Tuskinpa ortodoksit tai muutkaan kirkkokunnat tarvitsevat lisää rakennuksia seurakuntalaistensa käyttöön. Kirkkokansa ei nykyään kärsi tilanahtaudesta.

Entisen kirkon omistava ja sen edelleen vuokrannut Hämeenlinnan kaupunki on tuskin innostunut kunnostamaan kiinteistöä entiseen loistoonsa.

Kysymys on viime kädessä rahasta. Olisivatko veronmaksajat valmiit kustantamaan kalliin kunnostuksen?

Jokaisella kansakunnalla on oma historiansa. Sen tapahtumat on sijoitettava aikaansa. Sotilaskirkon muutos kirjastoksi on yksi lenkki paikkakunnan historiassa, mutta sen takia ei nykykaupunkilaisten tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.