Uutiset

Hämeessä satsataan ruokatuotannon kehittämiseen

Kanta- ja Päijät-Hämeessä uskotaan ruokatuotannon merkityksen kasvuun myös tulevaisuudessa.

Vuonna 2007 käynnistynyt Kasvua Hämeessä -teemaohjelma on koonnut hämäläisen ruokaketjun keskeiset toimijat, kehittäjät ja rahoittajat yhteistyöhön, jonka tavoitteena on nostaa Hämeen ruokatuotannon arvoa ja näkyvyyttä.

Kuluneen kesän ja syksyn aikana on lisäksi käynnistynyt kolme uutta hanketta, joilla kehitetään alkutuotantoa, elintarvikkeiden jatkojalostusta, markkinointia sekä koko ruokaketjun yhteistyötä.

ProAgria Hämeen vetämä Huomisen hämäläinen maatila -hanke tarjoaa maatiloille koulutusta tilan liiketoiminnan ja tuotannon kehittämisestä, investoinneista ja johtamisesta. Erityisesti panostetaan ympäristöosaamiseen, luomutuotantoon sekä eläinten hyvinvointiasioihin.

Lähi- ja luomuruuan pienimuotoista jalostusta sekä markkinapäätä kehitetään Hämeen Ammattikorkeakoulun vetämässä Huomisen hämäläinen ruoka ja juoma -hankkeessa.

Hanke kartoittaa elintarvikealalla toimivien mikroyritysten liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä suunnitelmia. Lisäksi se jakaa tietoa kehittämistuista ja hakumenettelyistä sekä toimii yrittäjien oppaana eri toimijoiden muodostamassa verkostossa.

Kasvua Hämeessä -kehittämistyön koordinointivastuu on MTK Hämeellä. Hankkeen keskeisenä tehtävänä on parantaa ruokatuotannon alueellista näkyvyyttä ja imagoa tiedottamalla, osallistumalla ja järjestämällä erilaisia tapahtumia.

Neljäs kehittämiskokonaisuuteen kuuluva Tietoverkko II -hanke on ollut käynnissä kuluvan vuoden alusta. Hanke järjestää EU-, investointi- ja aloitustukiin liittyvät infotilaisuudet Hämeen alueella ja sen toteutuksesta vastaa Koulutuskeskus Salpaus.

Kaikkia hankkeita rahoittaa Hämeen ely-keskus Manner-Suomen maaseutuohjelmasta. (HäSa)