Uutiset

Hamill säihkyi hattutempun

Kauden neljäs liigakoitos toi HPK:lle ensimmäisen voiton.

Se tuli komeasti. Kerho nujersi hallitsevan mestarin Oulun Kärpät lukemin 6–2 (1–1, 3–1, 2–0).

Zach Hamill näytti viimeistään keskiviikkona, että hän on HPK:lle erinomainen vahvistus. Hamill teki kolme maalia ja syötti yhden. Neljän ottelun jälkeen hän on Liigan pistepörssin kärjessä saldollaan 6+2=8.

Ketju Hamill–Juhani Jasu (0+1)–Joonas Vihko (1+2) oli myrkkyä Kärpille. Vihko avasi Kerhon maalitilin ylivoimalla. Hamill teki toisen ja kolmannen. Ja se kolmas oli ottelun voittomaali.

Huiman iltansa Hamill huipensi kolmannessa erässä. Hän teki Kerhon viidennen ja sen jälkeen oli jo uskottava Kärppien kolmanteen peräkkäiseen tappioon.

– Edellisen hattutempun tein joskus juniorina, Kerhon sankari selvitti ottelun jälkeen tyytyväisenä.

– Pelasimme hyvän ottelun. Peli pysyi tiiviinä nyt loppuun saakka, hän jatkoi.

Ketjukavereitaan Vihkoa ja Jasua Hamill kehui perikanadalaiseen tapaan. Hänelle sopii myös hyvin laiturin rooli, vaikka aika Kerhossa alkoi sentterinä.

– Pelaan missä tahansa paikassa, Hamill naurahti.

Suomen liiga ja sen pelaajat ovat tehneet Hamilliin vaikutuksen.

– Yksi maailman parhaista liigoista. Täällä luistellaan paljon ja pelaajat ovat hyviä.

Hyvä maalivainu

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli joukkueeseensa tyytyväinen – ja tietysti Hamilliin.

– Hän on hyvä kolmen metrin sisällä maalista. Siitä Hamill maalinsa nytkin teki – ja kaverikin niissä vähän jeesasi. Hyvä maalivainu hänellä on, Arvonen kehui.

Hän myönsi, että keskiviikon voitto oli Kerholle henkisesti ”pirun” tärkeä.

– Kolme ensimmäistä otteluakin pelattiin ihan ok, vaikka tulos jäi aika ohkaiseksi. Nyt oltiin maalipaikoissa tehokkaita. Välillä jouduimme puolustamaan pitkiäkin jaksoja, mutta joukkue oli silloinkin kärsivällinen. Ja Saroksen Juuse torjui taas loistavasti.

Maalinteossa HPK:sta onnistuivat myös Tuomas Vänttinen ja Joni Tuulola. Vänttisen 4–2-osuma oli tärkeä. Se oli oikea taistelumaali. Vänttinen haastoi kärppäpuolustajan ja pelasi tilanteen esimerkillisesti onnelliseen loppuun saakka. Maali tuli vain 29 sekuntia Hamillin 3–2-osuman jälkeen.

Tuulola puolestaan huudatti kotiyleisöä Kerhon kuudennella maalilla.

Kärpillä tappioputki

Kärpät on itselleen harvinaisessa tilanteessa. Neljässä päivässä joukkue hävisi kolme kertaa peräkkäin. Numerot toki mairittelevat Kerhoa, mutta ei Kärpät parastaan irti saanut. Eikä ollut maalivahti Tomi Karhunenkaan yhtä maagisessa vedossa kuin viime kevään pudotuspeleissä.

Kärppien suurin ilonaihe oli vasta 16-vuotias hyökkääjä Jesse Puljujärvi. Puljujärvi teki Kärppien 1–1-osuman ja korkkasi samalla maalitilinsä Liigassa.

– Hänestä Kärpät saa huippupelaajan, arvioi Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki ja on todennäköisesti oikeassa.

Marjamäki ei ripotellut tuhkaa joukkueensa päälle.

– Saimme hyvän startin. Ensimmäisessä alivoimassamme kuitenkin heti kolahti. Työmäärämme oli mielestäni hyvä. Ohuella kuitenkin ollaan. HPK oli tehokas. paljon on meidän töitä tehtävä, jotta kehitymme, Marjamäki jutteli. (HäSa)

Asiasanat