Uutiset

Hamk saa 891 uutta opiskelijaa

Ammattikorkeakouluista opiskelupaikkaa nuorten yhteishaussa hakeneet saavat tällä viikolla ilmoituksen valinnastaan. Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK julkaisi valittujen nimet verkkosivuillaan maanantaina ja osa valituista on jo saanut postitse lähetetyt ilmoitukset.

Hamkin syksyllä alkaviin koulutuksiin valittiin tänä vuonna 891 uutta opiskelijaa. Määrä on yhden opiskelijan verran viime vuotista pienempi.

Valtakunnallisesti valittujen määrä pieneni lähes kahdeksalla sadalla viime vuodesta. Yhteishaussa opiskelupaikan sai noin 21300 nuorta.

Hakijoita oli ammattikorkeakouluihin oli tänä keväänä 71 000, joista noin 47 000 oli ylioppilaita.

Hevosalalle riitti pyrkijöitä

Valtakunnallisesti hakijoista valittiin lähes kolmasosa.

Hamkista opiskelupaikkaa yhteishaussa haki 5778 nuorta, joista noin joka kuudes sai paikan. Valittujen opiskelijoiden määrään nähden erityisesti hevosalan opinnot olivat hakijoiden  suosituimpia.

Hamkin vararehtorin Seija Mahlamäki-Kultasen mukaan tänä vuonna haussa näkyi tuleva kulttuurialan opiskelupaikkojen vähentäminen.

– Hakijat vaikuttavat sen verran valveutuneilta tästä tulevasta vähennyksestä, että moni kokeili tänä vuonna onneaan helpomman opiskelupaikan toivossa.

Valtakunnallisesti suosituimpia aloja olivat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alat sekä tekniikan ja liikenteen ala.

– Alojen suosiossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuosina, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Annika Grönholm Opetushallituksesta. (HäSa-STT)