Uutiset

Hamkin opettajat ällistyneitä pidentyneestä lukuvuodesta

Hämeen ammattikorkeakoulun opettajakunta on yllättynyt tiedoista, joiden mukaan ammattikorkeakoulu olisi siirtymässä 10 kuukauden lukuvuoteen ensi syksynä.

– Opetusalan ja kuntatyönantajan sopijajärjestöt eivät ole uudistuksesta sopineet vielä mitään. Kesälukukautta ei ole määritelty mitenkään alan virkaehtosopimuksissa, eikä sitä näin ollen ole virallisesti vielä edes olemassa, Hamkin pääluottamusmies Sirpa Neuvonen painottaa.

Neuvosen mukaan kesälukukautta on valmisteltu ammattikorkeakoulussa varsinaista opetushenkilöstöä tai sopijajärjestön valtuuksin toimivia luottamusmiehiä kuulematta.

– Tästä syystä toivomme uudenlaista avoimuutta Hamkin johdolta, Neuvonen sanoo.

Hamkin rehtori Veijo Hintsanen sanoo, ettei tällainen uudistus onnistu julistamalla.

– En ymmärrä kritiikkiä. Varsinaisesta kesälukukaudesta ei ole puhuttu, Hintsanen sanoo.

Hamkissa toimii kaikkiaan noin 400 opettajaa. (HäSa)