Uutiset

Hammashoitolan remontti siirtyy vuodenvaihteeseen

Turengin hammashoitolan lattiaremontti myöhentyy useita viikkoja alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna. Nyt näyttää siltä, että remontin aloitus menee vuodenvaihteen tienoille. Hammashoitolasiiven muissa osissa remonttia on kuitenkin tehty jo viiden viikon ajan.

Lattiaremontit on aloitettu, koska hammashoitolan väki on kärsinyt pitkään sisäilmaongelmista. Kesällä selvisi, että huono sisäilma johtuu lattian erittämästä 2-etyyliheksanolista. Siksi lattiapäällysteet on vaihdettava koko siipirakennuksessa.


Hallinnon tilat on remontoitu

Kunnan kiinteistöpäällikkö Juha Härkönen kertoo, että itse hammashoitola oli tarkoituskin jättää viimeiseksi remonttikohteeksi. Ensimmäiseksi on korjattu hallintotilojen lattiat ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa.

Seuraava remontointikohde on neuvola sekä erityistyöntekijöiden tilat ensimmäisessä kerroksessa. Neuvola ja erityistyöntekijät muuttavat remontin ajaksi toiseen kerrokseen hallinnon tiloihin, jotka on siis jo korjattu. Toiseen kerrokseen pääsee hissillä.

Hammashoitolan vuoro on neuvolaremontin jälkeen. Hammashoitola joudutaan sulkemaan kokonaan remontin ajaksi useaksi viikoksi.


Jouluviikollakin vielä toimitaan

-Remontin alkamisen ajankohtaa ei ole meille ilmoitettu, mutta se on kerrottu, että voimme antaa aikoja vielä viikolle 51, joka on jouluviikko, kertoo terveyskeskushammaslääkäri Raija Hurskainen.

-Remontin takia täältä lähtevät kaikki hammashoitokoneet, laitteet ja alakaapit pois, sillä kaikki lattiamatot vaihdetaan. Se on hirveä ruljanssi, Hurskainen sanoo.

Remontin aikana Turengin hammashoitolan työntekijät työskentelevät mahdollisuuksien mukaan Tervakosken hammashoitolassa.

Riittääkö kaikille hammashoitolan työntekijöille tekemistä remonttiviikkojen ajaksi, Raija Hurskainen?

-Se ei liene ongelma, ei niitä työntekijöitä kovin monta ole. Olen itse jäämässä pois vuodenvaihteessa, yksi hammaslääkäri jää pian äitiyslomalle ja osa väestä on sairauslomilla sisäilman takia.

Hurskainen kertoo saaneensa terveyskeskushammaslääkärin viran itäsuomalaisesta kunnasta. Hänen siirtymisensä pois Janakkalasta ei liity sisäilmaongelmiin.


Ongelma-aine kapseloidaan

Lattiaremontissa poistetaan ensin matot ja muovilaatat ja jyrsitään vanha tasoite ja liima pois. Sen jälkeen on vuorossa käsittely, joka kapseloi 2-etyyliheksanolin. Tämä käsittely tehdään kahteen kertaan.

Lopuksi lattia tasoitetaan (mahdollisesti kaksikin kertaa) ja asennetaan uusi lattiapäällyste. (HäSa)