Uutiset

Hammaslääkäriin pääsy riippuu osoitteesta

Terveyskeskuksen hammaslääkäriin pääseminen on tuurista kiinni. Onnekkaat asukkaat saavat vastaanottoajan alle puolessa vuodessa, kun taas huono-onniset joutuvat roikkumaan jonossa vuositolkulla.

Antti Hatsala jonotti tarkastusaikaa reilusti yli kaksi vuotta.

-Meinasin kuolla nauruun, kun viime perjantaina soittivat, että nyt olisi aika, Hatsala sanoi, mutta oli tyytyväinen, että sai reikien paikkaamisajan jo ensi viikolle.

Kaupunkilaisten epätasa-arvoinen asetelma johtuu hammaslääkäripulasta. Hämeenlinnasta puuttuu 8,5 hammaslääkärin työpanos.

Pattitilannetta hankaloittaa vastuulääkärijärjestelmä, jossa jokaiselle hammaslääkärille kuuluu tietyn asuinalueen potilaat. Nyt kun virkoja on täyttämättä, on osa asukkaista ilman vastuulääkäriä, eikä näille asukkaille ole antaa vastaanottoaikoja.

Eikö vastuulääkärijärjestelmä pitäisi ainakin väliaikaisesti purkaa, jotta kaupunkilaisia voitaisiin hoitaa tasapuolisemmin, ylihammaslääkäri Pekka Arvio?

-Se on ollut niin äärimmäisen iso työ saada käynnistettyä, että enpä oikein tiedä. Katsotaan nyt vähän aikaa, kuinka selvitään, Arvio sanoo.

Keikkalääkärit lieventävät ahdinkoa

Tarton yliopistosta valmistunut Aleksandr Doubos on yksi Hämeenlinnan hammaslääkäripulan helpottajista. Parin viikon sisällä hammashoitolassa aloittaa kolme keikkahammaslääkäriä, jotka tekevät osa-aikaista työviikkoa. Kesäksi on tulossa kolme harjoitteluvaiheessa olevaa hammaslääkäriopiskelijaa puoleksi vuodeksi.

-Helpottaahan se vähän, mutta kyllä tilanne alkaa olla aika kestämätön. Meistä on tehty jo useampia valituksia aluehallintovirastoon, huokaa puolitoista viikkoa sitten johtavana ylihammaslääkärinä aloittanut Pekka Arvio.

Hänen edeltäjänsä on jäämässä eläkkeelle ja työskentelee nyt erikoistutkijana. Arvio puolestaan hoitaa johtotehtäviä oman toimensa ohella, koska Lammin hammashoitolassa on vaikein lääkäripula. Tilanne on hankala myös Hauholla, Hätilässä, Rengossa, pääterveysasemalla ja Jukolassa.

Hintakilpailuun ei lähdetä

Pekka Arvion mukaan suurin syy kehnoon hammashoidon lääkäritilanteeseen on se, että vielä seuraavan 10 vuoden ajan alalla jää eläkkeelle enemmän työntekijöitä kuin mitä ammattiin valmistuu. Ongelma on valtakunnallinen.

Toinen syypää on raha. Hämeenlinna on alustavasti päättänyt, että palkkakilpailuun ei osallistuta. Hämeenlinnasta on lähtenyt ainakin kolme hammaslääkäriä Janakkalan-Hattulan terveyskeskukseen, koska siellä maksetaan parempaa palkkaa.

-Tarton yliopisto on meidän ainut toivomme. Panemme ikään kuin vahingon kiertämään, koska Virossakin on hammaslääkäripula, mutta Suomessa maksetaan Viroa parempaa palkkaa, Arvio suunnittelee.

Työntekijäpula rassaa myös hammashoidon henkilökuntaa.

-Päivystys kuormittuu aikaisempaa enemmän, kun ihmiset tulevat sinne, koska eivät muualle pääse. Turhautumista puretaan ajanvarauksessa, hammashoitaja Riitta Sutinen kertoo.

Milloin hoitotakuu taas toteutuu Hämeenlinnan hammashoidossa, Pekka Arvio?

-En osaa sanoa. (HäSa)