fbpx
Uutiset

HämVS:n tytöt viihtyivät kansainvälisessä seurassa

Hämeenlinnan Voimisteluseuran rytmisen voimistelun taitajat menestyivät hyvin seuransa kansainvälisten kisojen avauspäivänä Hämeenkaaressa. HämVS:n nuorten joukkue Annika Kaivola, Sara Syrjälä, Salla-Maria Pekola, Tiia Jokinen ja Hilma Kovanen ylsi vanneohjelmallaan voittoon ennen liettualaista Kaunasin joukkuetta ja norjalaista Bergeniä.

HämVS:n viisikon suoritusta voi pitää mainiona, sillä joukkue on harjoitellut yhdessä vasta kuukauden.

– Esitys lupaa hyvää marraskuussa käytäviin SM-kisoihin, myhäili tyytyväinen HämVS:n päävalmentaja Emma Kurki.

Kurjen suojateista myös Amanda Virkkunen onnistui hyvin seuransa The Earth Collection Tournamentin ensimmäisenä kisapäivänä. 11-vuotias Virkkunen ylsi toiseksi vuonna 2001 syntyneiden kolmiottelussa. Virkkunen tyylitteli kaaressa vapaaohjelman lisäksi narulla ja keiloilla.

– Myös Amanda onnistui jälleen kerran hyvin. Hän on ikäluokkansa kolmen parhaan joukossa Suomessa ja kuuluu Voimisteluliiton mini-valmennusryhmään, Kurki kertoi.

Vuonna 2001 syntyneiden kolmiottelun voitti puolalainen Zuzanna Glowacka. Kolmas oli venäläinen Arina Shishenina. HämVS:n tytöistä Emma Teppo oli yhdeksäs ja Johanna Leppinen yhdestoista.

Venäläinen Olga Vertliukhina oli puolestaan ykkönen vuosina 2003–2005 syntyneiden vapaaohjelmakisassa. Paras suomalainen oli HämVS:n Olesja Stenholm, joka ylsi viidenneksi.

Monta kilpailijaa finaaleihin

Tasaisen vuonna 2002 syntyneiden vapaaohjelman ja yhden välineen kisan voittoon liikehti puolalainen Zuzanna Kapusciak. Jyväskylän Voimistelijoiden Tuuli Kankaanpää oli parhaana suomalaisena neljäs. HämVS:n Maria Joutsimo tyylitteli pallo- ja vapaaohjelmallaan viidenneksi.

– Seuramme voimistelijat ylsivät aika laajalla rintamalla hyviin sijoituksiin. Saimme monta kilpailijaa lauantain finaaleihinkin, päävalmentaja Kurki muistutti.

HämVS:n kisat jatkuvat lauantaina kello 10. Toisen kilpailupäivän ohjelmassa on lasten ja junioreiden sarjojen lisäksi myös senioreiden kolmiottelu. Kello 17.30 käynnistyvässä kisassa estradilla taituroi muun muassa suomenmestari Jouki Tikkanen ja HämVS:n ykkösvoimistelija Oona Roisko. Kansainvälistä väriä kisaan tuovat Venäjän, Norjan ja Liettuan voimistelijat. (HäSa)

Asiasanat

Menot