Uutiset

Hannu Granberg kiisi voittoon Oiten lenkillä

Lahden Ahkeran Hannu Granberg teki tarkkaa työtä, kun hän voitti tämän vuoden Oiten lenkin. Miehellä oli tavoitteena juosta Lammilla 9,3 kilometrin mittainen lenkki alle puolen tunnin, mutta hilkulle jäi. Nyt aikaa kului neljä sekuntia enemmän, kun viime vuonna yli menneitä sekunteja oli kuusi.

Toisena maaliviivan ylitti järjestävän seuran Anssi Huostila ajalla 32.11.

Oiten lenkin reittiennätys 28.20 on yhä Seppo Tuomisen nimissä 1970-luvulta ja taitaa kestää aika kauan ennen kuin sitä parannetaan. Vaiko koskaan?

Talvikauden harjoitukset ovat sujuneet 26-vuotiaalta voittajalta ihan hyvin.

– Tuloskunnon eteen en vielä ole tehnyt yhtään mitään, vaikka yritinkin puolta tuntia rikkoa. Tämä oli ensimmäinen yritys siihen suuntaan, sillä ensi viikon sunnuntaina on tavoitteenani menestyä SM-maastojuoksujen 4 kilometrin matkalla. Ainakin yritän parantaa viime vuoden viidettä sijaa, päälajinaan 3000 metrin esteitä juokseva Granberg kertoi.

– ulevana kesänä on tarkoitus parantaa kunnolla ennätystäni 9.03. Pitää alkaa kahdeksikolla, ja siltä se nyt tuntuukin. Kalevan Kisoissa on varmasti töitä puolustaa kolmatta sijaa, sillä mitali on nyt tiukemmassa kuin viime vuonna. Askel kerallaan yritän nostaa tulostasoa, jo 12 vuotta juoksuun keskittynyt Granberg tiesi.

Naisten sarjan voittajana maaliin ehti Hämeenlinnan Tarmon Saara Kauranen, joka pystyi tavoitteeseensa alle 37 minuuttia voittoajallaan 36.54.

– Tänään ei tosiaan kulkenut minua tyydyttävällä tavalla. Ei vaan ollut minun päiväni. Jäihän kuitenkin pitkään seurana ollut äijäkööri taakse, viikoittain 70-80 km juokseva Saara kertoi voitosta huolimatta.

Saara yrittää jatkossa aikana rikkoa A-rajan 10000 metrillä ja puolimaratonilla.

Ensimmäistä kertaa numero rinnassa Oiten lenkin kiersi uuslammilainen Lasse Lehtinen, joka juoksupäivän aamuna tuli uhonneeksi juoksevansa vuonna 2017 maratonin.

– Tähän asti pisin lenkkini on ollut 10 kilometriä ja olen juoksennellut pari kertaa viikossa. Lisäksi olen talvella hiihtänyt perinteistä, viime talvenakin 500 kilometriä, ja kiertänyt kuntorasteilla. Varmaan siinä töitä on edessä, Lehtinen arveli.

– Kummallista, että aina Oiten lenkin iltana paikallinen tiehoitokunta sorastaa ja suolaa parin kilometrin soratiepätkän juuri samaan aikaan, kun juoksijat ovat reitillä kisaamassa. Voisi kai sitä perinnettä tunnilla parilla siirtää, ihmetteli hölkässä jo vuosia juossut Vladimir Tshernov. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic