Uutiset

Hannu Hämäläinen satasen finaalin neljäs

Hämeenlinnan Tarmon Hannu Hämäläinen eteni Kalevan kisojen 100 metrin alkueristä erävoittajana finaaliin, jossa hän samalla ajalla 10,62 oli neljäs.

Kuuden edellisen vuoden aikana 31-vuotias sprintteri on ollut viidesti mitaleilla ja aina neljän parhaan joukossa, kruununa vuoden 2011 SM-kulta.

Tämän vuoden kisoihin hän tuli tilastonelosena (10,55) edellään juuri perjantain mitalikolmikko.

– Ainahan mitali on tavoitteena, mutta ihan hyvä suoritus tänään sairastelujen jälkeen. Kisatauon myötä ei ollut ihmeempiä tavoitteita. Pari viime viikkoa olen treenannut kovaa ja tästä alkaa loppukausi, jossa tavoitteena paikka Ruotsi-maaotteluun, Hämäläinen tuumasi.

– Alkuerä oli rento hyvä juoksu, finaalissa oli sitten enemmän yritystä eikä juoksu ollut ihan parasta.

Ville Myllymäki uusi 100 metrin mestaruutensa ennätyksellään 10,38 ennen Samuli Samuelsson (10,45) ja Otto Ahlfors (10,51). Janakkalan Janan Heikki Nieminen eteni myös finaaliin, jossa 22-vuotias sprintteri kiri ennätyksellään 10,73 seitsemänneksi.

Perjantain toinen janalainen Valtteri Välläri sai pituusfinaalissa vain ensimmäisellä hypyllään tuloksen 664, jolla hän jäi puolisen metriä tällä kaudella hyppäämästään ennätyksestä (715) ja oli kahdestoista. Jatkokierroksille kahdeksan joukkoon vaadittiin seitsemän metrin ylitys.

– Kismittää kun tietää, että rahkeet olisivat tänään onnistumisella riittäneet hyviin sijoituksiin. Mutta kiva oli hypätä, hieno tunnelma ja kokemus, 18-vuotias Välläri kertoi.

Tarmolaisista Pinja Karhunen heitti kiekkokarsinnassa 43,09, mutta jäi 38 senttiä finaalipaikasta ja oli yhdestoista eli ensimmäinen finaalista pudonnut. 18-vuotiaan heittäjän ennätys tältä kaudelta on 43,92.

– Rinki oli loistava ja kisasta jäi ihan hyvät fiilikset, koska tulos parani viime vuoden Kalevan kisoista melkein kymmenen metriä. Finaalipaikka jäi lähelle, joten se vähän harmittaa, Karhunen kertoi.

Aino Honkamäki avasi 7-ottelu-urakkansa pistein 2481 (18:s). Avauspäivän sarja oli 100 metrin aidat 17,23, korkeus 150, kuula 9.98 sekä 200 metriä 26,42, jolla heltisi erävoitto ja paras lajitulos.

– Kisan alku epäonnistui, mutta 200 metrillä juoksin uuden ennätykseni. Ihan ok päivä ja huomenna kaksi kolmesta lajista on ennakkoon minulle hyviä. Hienoa olla viimein Kalevan kisoissa, Honkamäki iloitsi. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

2.6.2020