Uutiset

Hannu Hämäläinen tähtää jälleen EM-kisoihin

Hämeenlinnan Tarmon maajoukkuesprintteri Hannu Hämäläinen on valmistautunut huolellisesti uuteen kisakauteen ja leireillyt pitkään ulkomailla. Talvi- ja kevätkausi meni tutuissa maisemissa Teneriffan lämmössä.

– Ja viimeksi olimme pikaviestijoukkueen kanssa nelisen viikkoa Floridassa treenaamassa. Kauden avauskisassa juoksin satasella ajan 10,64. Juoksu ei ollut kovin hyvä, mutta aika perinteinen alkukauden juoksu. Yleensä 50–60 metriä kulkee hyvin ja loppu sakkaa vielä pahasti, Hämäläinen kertoo.

– Avauskilpailu jätti parannettavaa useisiin asioihin. Seuraava kilpailuni on Weinheimissa Saksassa ensi lauantaina ja sitten juoksen 6. kesäkuuta Skarassa Ruotsissa. Näissä kilpailuissa toivon paljon parempaa suoritusta. Sen jälkeen en vielä tarkkaan tiedä, miten kalenteri rakentuu. Se riippuu aika paljon myös tuloksista, joten kisa kerrallaan mennään eteenpäin.

Barcelonan EM-kisoissa vuonna 2010 Hämäläinen eteni 100 metrillä välieriin ja kuului Suomen pikaviestimiehistöön, joka oli finaalin seitsemäs suomenennätysajalla 39,29.

Ensi kesän EM-kisat järjestetään heinäkuun alussa Amsterdamissa.

– Lähden tavoittelemaan EM-kisapaikkaa sekä henkilökohtaiselle matkalle että pikaviestiin. EM-raja 10,38 vaatii oman ennätyksen, mutta myötätuulessa olen tuon alle juossut jo useita kertoja, 31-vuotias kokenut pikajuoksija painottaa.

– Pikaviestijoukkue kilpailee ainakin Sveitsin Genevessä kesäkuun alkupuolella ja Tukholmassa kesäkuun puolivälissä. Näissä kilpailuissa pitäisi juosta lähelle Suomen ennätystä. HäSa

Asiasanat