fbpx
Uutiset

Hannu Hämäläinen Tarmon vuoden paras

Pikajuoksija Hannu Hämäläinen palkittiin keskiviikkona Hämeenlinnan Tarmon vuoden parhaana aikuisurheilijana. Hämäläinen on tehnyt vahvan paluun Suomen pikajuoksueliittiin ja oli Porissa pidettyjen Kalevan kisojen 100 metrillä SM-pronssimies.

Vuoden valmentajan tittelin Tarmossa pokkasi Heikki Hämäläinen. Parhaaksi nuoriksi urheilijoiksi tarmolaiset palkitsivat Pinja Karhusen ja Tuomo Rämön. Vuoden sisulisätyttö ja -poika olivat puolestaan Erika Ahvenharju ja Joonas Koponen.

Tarmon valmennuspäällikön Ville Vepsän mukaan hämeenlinnalaisten kesäkausi meni suunnitellusti.

– Valtakunnallisessa seuraluokittelussa ja nuorisotoimintakilpailussa putosimme hieman viime vuodesta. Sijoitukset olivat tänä vuonna seuraluokittelun 24:s ja nuorisotoimintakilpailun 13:s. Mieltä lämmittivät erityisesti viisi SM-mitalistia ja miesten viestijoukkueen nousu kansalliselle kärkitasolle. Harmi, että SM-viestejä varjostivat loukkaantumiset, Vepsä sanoo.

Hämäläisen lisäksi SM-mitalin saavuttivat viime kesänä tarmolaisista Ahvenharju, Rämö, Karhunen ja Nea Hyvärinen. SM-kisojen pistesijoille ylsivät Oskari Turunen, Sara Papunen, Jonna Härkönen, Nea Laine, Aino Honkamäki, Johannes Hartikainen ja Joonas Koponen.

– Vattenfall-finaaliin selviytyminen oli myös tärkeä juttu. Olemme olleet siellä nyt jo useamman vuoden putkeen isojen kaupunkien sarjassa. Harrastajapuolella teimme puolestaan tähänastisen ennätyksen ja kesällä liikutettiin 400 lasta ja nuorta, Vepsä jatkaa seuran onnistumisten luettelua.

Vepsän mukaan Tarmon pitää jatkaa aloitettujen asioiden eteenpäin viemistä.

– Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että jatkamme valitsemallamme polulla urheilijoiden kehittämisessä ja luomme hämeenlinnalaisille nuorille mahdollisuuden harrastaa yleisurheilua ja myös kilpailla aina kansallisella huipputasolla asti, valmennuspäällikkö suunnittelee.

Lista palkittavista on luettavissa tulospörssistä sivulla 22.

Asiasanat

Menot