Kolumnit Uutiset

Harakka olisi demareille oikein

Oikeastaan Timo Harakka olisi oikein ihan kaikille, koska kaikkien meidänhän sanotaan olevan pohjimmiltamme sosiaalidemokraatteja.

Vallitseehan ainakin kohtalainen yksituumaisuus siitä, että yhteistä hyvää pitää olla tarjolla laajasti ja tasapuolisesti. On vain näkemyseroja siitä, miten tavoitteeseen päästäisiin.

Olen tavannut vuosia sitten Timo Harakan ja paljon nyttemmin SDP:n nykyisen puheenjohtajan Antti Rinteen. Molemmat ovat kokemukseni mukaan erinomaisen mukavia miehiä, joviaaleja kavereita eli tovereita.

Harakka liihotti Jyväskylän ylioppilaslehden päätoimittajana ennen minua, mutta samalla vuosikymmenellä kuin minäkin räpiköin, muinaiseksi jo mainitulla 1980-luvulla.

Kerrottiin ihmepojasta, joka revitteli hetken tuon edelleen kukoistavan opiskelijalehden peräsimessä.

Harakan demariaate taisi olla tuolloin vasta idulla, mutta puoluettahan vaihdettiin kuin pikkutakkia, kenellä sellainen oli.

Eräänä päivänä työhuoneeni ovenpieleen ilmaantui ujonpuoleinen kaveri. Siinä se legenda patsasteli ja sai kuin saikin sanan suustaan.

Sittemmin toimittajasta ja Vihreän langan erotetusta päätoimittajasta on kuoriutunut puhelahjainen poliitikko. Puhe vie tosin välillä miestä, ei niinkään mies puhetta.

Siinä, missä Rinteen Antti ei saa sanaa vielä suustaan, on Harakan Timo pitänyt jo sujuvan esitelmän nyky-yhteiskunnan tilasta ja toivotusta tulevaisuudesta.

Harakka olisi demareille uuden ajan puheenjohtaja enemmän kuin ay-liikkeeseen kiinni kasvanut Antti Rinne. Se vaan ei vielä riitä.

Harakan sekoitus äänekoskelaisuutta ja älykkömäistä herraskaisuutta voi olla kova ase taistelussa vihertävistä toimihenkilö- ja virkanaisäänistä.

Modernisti ajattelevaan, pikkuisen vihertävään, mutta ei-vihreiden-kannattajaan voi Harakan maailmaa syleilevä habitus upota kuin veitsi kevytlevitteeseen.

Vielä kun aikuistunut ihmepoika Timo, 53, saisi taakseen pätkätyökansan, työttömät ja muut raskautetut, petetyiksi itsensä tuntevat ja muuten vaan kaikelle katkerat, ai niin: ja kovapintaisen ay-väen muualtakin kuin Jyväskylän seudulta.

Politiikassa on mennyt aivan liian moni hyvä toimittaja pilalle. Paljon mieluummin näkisin näinä näennäisen sananvapaustaistelun aikoina Timonkin vallan ilmiöitä auki selittävänä toimittajana kuin ympäripyöreitä latelevana poliitikkona.