Uutiset

Harkimo: “Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi” – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa

Jos Liike Nyt muuttuu yhdistyksestä viralliseksi puolueeksi, se saa puoluetukea yhdestä kansanedustajasta. Viime keväänä liike kertoi haluavansa lakkauttaa koko puoluetukijärjestelmän. Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan, että tukea voi hakea myös kesken eduskuntakautta.
Harry "Hjallis" Harkimo perusti Liike Nytin yhdessä taustavaikuttajana toimivan Mikael Jungnerin kanssa vuosi sitten. Liikkeen tarkoitus oli uudistaa poliittista päätöksentekokulttuuria Suomessa. Kuva: Joel Maisalmi
Harry "Hjallis" Harkimo perusti Liike Nytin yhdessä taustavaikuttajana toimivan Mikael Jungnerin kanssa vuosi sitten. Liikkeen tarkoitus oli uudistaa poliittista päätöksentekokulttuuria Suomessa. Kuva: Joel Maisalmi

Toiselle kaudelle valittu kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimo harkitsee Liike Nyt -liikkeen muuttamista puolueeksi.

– Enemmän kuin rahankeräysluvan hakemista, me mietimme sitä, pitäisikö meidän muuttua puolueeksi, Harkimo sanoo Lännen Medialle.

Puolueeksi rekisteröityminen liittyy Liike Nytin toiminnan rahoittamiseen. Tällä hetkellä Liike Nyt on yhdistys, joka voi kerätä varoja lähinnä omista taskuistaan tai lahjoituksista.

Harkimo on itse aiemmin kertonut julkisuudessa rahoittaneensa liikkeen toimintaa omista varoistaan. Yhdistys voi rahoittaa toimintaansa myös kannatusjäsenyyksien ja lahjoitusten avulla.

Rahankeräyslupa vaatii vakiintuneen toiminnan

Liike Nyt perustettiin vuosi sitten. Rahankeräysluvan myöntämiseen vaikuttaa se, miten vakiintunutta toiminta on.

Rahankeräyslupia myönnetään lähtökohtaisesti vain yhdistyksille, jotka ovat toimineet vähintään vuoden. Luvat myöntää Poliisihallitus.

Harkimon mukaan liikkeessä ei ole tehty mitään päätöstä siitä, haetaanko rahankeräyslupaa vai ei.

– Nämä asiat (rahankeräysluvan hakeminen ja puolueeksi muuttuminen) liittyvät yhteen. Me alamme nyt piakkoin tehdä uutta suunnitelmaa, kun uusi (eduskunta)kausi alkaa, Harkimo toteaa.

Kun Liike Nyt perustettiin viime vuoden keväällä, se kertoi, ettei liike halua tulla puolueeksi, koska puolueita oli jo liikaa. Lisäksi vastaperustetun yhdistyksen jäsenet kertoivat haluavansa lopettaa kokonaan nykyisen kaltaisen puoluetukijärjestelmän.

Puoluetukea vain virallisille puolueille

Jos Liike Nyt aikoo rekisteröityä viralliseksi puolueeksi, yhdistyksen on hankittava viisituhatta kannattajakorttia.

Virallisena poliittisena puolueena Liike Nyt saisi myös puoluetukea, joka tänä vuonna on 148 175 euroa puolueen yhtä kansanedustajaa kohti vuodessa.

– Jos Harkimon liike muuttuu puolueeksi, sillä on oikeus puoluetukeen. Meillä on lähdetty siitä, että tukea voi hakea myöhemmin tämän vuoden aikana, erityisasiantuntija Kreetta Simola valtioneuvoston kansliasta sanoo.

Harry Harkimo tuli valituksi Liike Nytin ainoaksi kansanedustajaksi lähes 13 000 äänellä. Harkimo oli ehdolla Uudenmaan vaalipiiristä.

Kaikkiaan yhdistyksellä oli reilut sata eduskuntavaaliehdokasta eri puolilla Suomea.