Uutiset

Härmä jäi telineisiin Pullerilla

Sää oli lämmennyt alkuviikosta, mutta kyyti oli silti kylmää Hämeenlinnan Härmälle keskiviikkona Pullerilla. Tampere-Satakunnan Kolmosen ottelussa nousijasuosikkeihin kuuluva Tampere United oli kaikessa isäntiä parempi ja pisteet matkasivat Tampereelle lopulta murskaavin 6–1 (3–0) -lukemin. Tappio oli Härmälle kauden ensimmäinen, kaksi ensimmäistä peliään se pelasi tasan. 

Keskiviikon ottelu oli käytännössä ohi ennen kuin viimeiset katsojat pääsivät portista sisään ja penkeilleen. Viiden minuutin pelin jälkeen erikoisen ottelun pelannut TamUn Matti Saari keskitti vasemmalta upeasti suoraan Tuomas Lehden päähän ja siitä pallo jatkoi matkaansa Härmän maalin alanurkkaan. Vain minuuttia myöhemmin Saari teki itse tilanteeksi 0–2. Tämä ilmeisesti riitti viime kaudella kolme peliä Veikkausliigaakin Ilveksen paidassa pelanneelle taiturille, sillä mies otettiin vaihtoon ennen puolen tunnin täyttymistä. Niclas Kalatsevin maali jakson puolivälissä kruunasi Härmän painajaismaisen avauspuolikkaan.

– Jäimme lähtökuoppiin tänään. Vastustaja liikutti palloa hyvin alusta saakka, emmekä kerinneet mukaan. Olimme koko ajan jäljessä ja omalta osaltamme teimme TamUsta hyvän. Valmistauduimme peliin normaalisti ja totta kai tiesimme vastustajan vaarallisuuden. Jos yritimme pelata lyhyttä alhaalta, TamU otti heti kiinni. Jos pelasimme pitkää, niin heillä oli pääpelivoimainen alakerta, joka pelasi tilanteet varmasti. Olimme aseettomia, Härmän päävalmentaja Kari Lindholm myönsi ottelun jälkeen.

Toinen jakso oli enemmän tai vähemmän pelailua, mutta molemmat joukkueet innostuivat silti myös maalintekoon. Valtteri Uimosen kaksi maalia ja Härmän oma maali veivät vieraat jo kuuden maalin johtoon. Illan viimeinen osuma meni kuitenkin Vihreäpaitojen nimiin, kun Ahmed Mohammed teki jo kauden kolmannen maalinsa. Se olikin illan parasta antia Härmälle, niin ponneton sen esitys kotikentällä oli.

– Yritämme koko ajan kehittyä ja pelaamalla pelata tätä peliä, mutta tänään se ei onnistunut. Alku lamautti meidät ja kahden nopean maalin takaa oli vaikea nousta. Mukana saattoi olla jännitystä kotiyleisön edessä, meillä oli tänäänkin nuoria poikia kentällä. Hyvällä kentällä pitäisi kuitenkin olla rohkeutta pelata, sitten kun mennään huonoille alustoille, niin se on eri asia, Lindholm jutteli.

Härmä jatkaa kauden ensimmäisen voiton metsästystä ensi viikon perjantaina Nokialla. Avausvoiton olisi tietenkin hyvä tulla jo aika pian, muuten pelirohkeuden löytäminen voi olla entistä haastavampaa. Nuorella joukkueella on kuitenkin vielä pitkä kausi edessään, eikä paniikkiin vielä ole syytä. HäSa

Asiasanat