Uutiset

Härmä taipui taistellen

Hämeenlinnan Härmä oli pitkään kiinni tasapelipisteessä sunnuntaina jalkapallon naisten Ykkösen ottelussa, mutta lopulta Ykkösen kolmantena majaileva Oulu Nice Soccer oli Kaurialassa sarjajumboa vahvempi maalein 1–3 (1–1).

Härmä aloitti ottelussa maalinteon ottelun seitsemännellä minuutilla, kun Elina Korsumäen upea veto upposi kulmapotkun jälkitilanteessa oululaisten maalilla pelanneen Yanru Zhangin selän taakse.

Ensimmäinen jakso oli maalin jälkeenkin hyvin hämeenlinnalaisten hyppysissä ja joukkue sai luotua tukun hyviä paikkoja vierailijan maalille.

Pelin edetessä etenkin Härmän puolustus sortui kuitenkin ajoittain hätäilyyn ja ONS onnistui tekemään sekä tasoituksen että johtomaalin hämeenlinnalaisten alakerran virheiden kustannuksella. Loppulukemat vierasjoukkue sinetöi aivan ottelun viimeisellä sekunnilla.

Vaikka Härmä pystyikin sinnikkäällä pelillä pitämään ottelun tasaisena, alkoivat joukkueiden tasoerot tulla esille toisella jaksolla. Suurin ero näkyi hyökkäysten rakentelussa, jonka oululaiset hoitivat järjestelmällisemmin.

Tappiosta huolimatta Jussi Laihasta Härmän valmennuksessa tuurannut manageri Petri Kesti oli mielissään joukkueensa otteista kentällä.

– Pelattiin hyvä ja tasainen peli. Sillä lailla oli hieman hankala lähtö, että meillä tippui pari pelaajaa pois juuri ennen ottelua. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen joukkueen peliin tänään, Kesti sanoi.

Erityisesti Kestin mieltä lämmitti, että Ykkösessä viimeisenä oleva Härmä pystyi antamaan tasaväkisen vastuksen sarjan yhdelle kärkijoukkueelle.

– Olimme ekan puoliajan ihan iholla ja olisi ollut paikkoja tehdä useampikin maali. Peli oli meillä ensimmäisellä puoliajalla hyvin kontrollissa. Annoimme vastustajan hallita ja keskityimme vastaiskuihin. Oululaisten kaksi ensimmäistä maalia olivat molemmat vähän onnenkantamoisia, kun pallo pomppi tytöltä toiselle. Mutta tämä on sitä jalkapalloa. Matka ja taistelu kuitenkin jatkuvat, Kesti pohti.

Valmentaja nosti Härmän onnistujiksi puolustuksessa pelanneen Elina Harjulan ja maalivahti Sara Ingetin.

– Elina pelasi tänään uudella pelipaikalla ja suoriutui erinomaisesti. Myös Sara oli jälleen hyvä maalissa. On ilo katsella, kun on hyvä maalivahti ja joukkueen on silloin helppo pelata, Kesti kehui.

Ilveksen naisten liigajoukkueesta Härmää vahvistanut Inget piti ottelua tasaisena.

– Tämä peli oli kyllä ihan voitettavissa. Vastustaja ei ollut niin kummoinen kuin odotin edellisen pelin perusteella. Oma pelini oli ihan ok, mutta muutama turha maali päästettiin, Inget sanoi.

Ingetin mukaan pääsarja ja Ykkönen eroavat toisistaan etenkin pelinopeudessa.

– Myös pelaajien taidot ovat eri luokkaa. Nämä ovat kuitenkin itselleni hyviä treenimatseja, Inget arvioi. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020