Uutiset

Härmälle riitti yksi maali

Hämeenlinnan Härmän kova uurastus palkittiin lauantaina Pullerin kentällä pelatussa jalkapallon Kolmosen ottelussa Euran Palloa vastaan. Peliä hallinnut kotijoukkue ratkaisi ottelun keskikenttämies Valtteri Kaarnan vedolla vasta 88 minuutin pelin jälkeen. Kaarnalle pallon tarjoili Juuso Lindroos.

Toisella jaksolla vaihdosta peliin tullut 19-vuotias Kaarna myhäili tyytyväisenä pelin jälkeen. Ja kyllä kelpasikin, sillä tuore varusmies karisteli metsäleirin pölyt hienolla maalillaan.

– Viime aikoina en ole oikein ennättänyt treenaamaan, mutta ihan hyvinhän se peli tuntui sujuvan. Viikon leirin jälkeen tuntumakin löytyi aika pian. Voitto syyskauden avausottelussa maistuu nyt todella hyvältä, Kaarna jutteli.

Härmällä oli paikkoja useampaankin osumaan, mutta aika monta kertaa lohkojumbo EuPan tiivis puolustuspeli katkoi kotijoukkueen hyökkäykset juuri ennen ratkaisevia vetoja.

– Pallohallinta oli kyllä aika selvästi meillä, mutta kaverilla oli koko ajan paljon pelaajia alapuolella. Toiselle jaksolle kentälle tulleet laitamiehemme Iiro Lintula ja Juho Nordström piristivät kuitenkin peliämme ja saaliina oli pirun tärkeä voitto, sillä nyt nimittäin alkaa olla sarjataulukossa jo hyvin ilmaa putoamisviivaan. Taisimme nousta lohkossamme jo viidenneksi, laskeskeli Härmän valmentaja Jouko Salminen.

Härmän maalivahti Tommi Vainio lukeutui myös joukkueensa onnistujiin EuPan kaadossa. Hän venyi muutamaan tärkeään torjuntaan euralaisten nopeissa vastaiskuissa.

Härmä pelaa seuraan ottelunsa torstaina Tampereella. Joukkue kohtaa Tampereen piirin kärkikolmikkoon kuuluvan Tampere Unitedin.

– Se matsi tulee taas aika pian. Vastustajakin on pykälää kovempi kuin tänään. Toivottavasti meillä riittävät miehet edusjoukkueen ja A-nuorten Ykkösen peleihin, Salminen pohti. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

1.6.2020