Uutiset

Härmän naisten putoamiselle sinetti

Hämeenlinnalaisen jalkapalloilun alamäki ei pysähtynyt tälläkään kaudella. Härmän naisten pelit Ykkösessä päättyvät ensi lauantaina Pullerin tekonurmella lahtelaista FC Kuuysiä vastaan.

Ensi kaudella sekä Härmä että Kuusysi pelaavat naisten Kakkosessa ellei kabineteissa toisin päätetä. Joukkueet ratkaisevat keskinäisessä ottelussaan vain sen, kumpi jää tämän kauden sarjassa jumboksi ja kumpi viimeistä edelliseksi.

Putoamisviivan paremmalla puolella on PK Keski-Uusimaa. Se on kolme pistettä sekä Härmän että Kuusysin edellä. Uusimaan maaliero on kuitenkin niin paljon parempi, etteivät hämeenlinnalaiset tai lahtelaiset käytännössä voi sitä saavuttaa.

– Kyllä se tässä nyt on. Mahdoton tehtävä on tehdä 30 maalia yhteen otteluun, Laihanen kertoi.

Pistekin lauantain ottelusta Kruunupyyn Forsbackan kentältä olisi jättänyt Härmälle vielä mahdollisuuden päätöskierrokselle. Kotijoukkue IK Myran oli kuitenkin parempi maalein 4–3 (3–1).

Suvi Saalimo teki Härmälle kaksi maalia, toisen rankkarista. Yhden viimeisteli vaihdosta peliin tullut Sofia Viitala. Myranin tehonainen oli Alexandra Schaefer kahdella maalillaan.

– Alussa peli oli meidän hallussa. Olisimme ansainneet rankkarinkin, mutta tuomari olli eri mieltä. Sitten kotijoukkue teki kaksi maalia pikatahtiin. Maalin päähän tulimme, mutta tauolle mentiin kahden maalin tappioasemassa. Toisella jaksolla pääsimme vielä maalin päähän, mutta enempään ei vaan riittänyt Laihanen sanoi.

Saalimo ja Jenni Kuossari tarjosivat Härmän parhaat palat, mutta puolustuspelissä hämeenlinnalaisilla oli vaikeuksia

– Edellisissä peleissä puolustus onnistui, mutta siellä oli nyt ilmeisesti joitain kommunikaatio-ongelmia. Vastustajalla oli myös taitavia hyökkääjiä, eikä heiltä voi ottaa mitään pois.

Härmä oli myös vuosi sitten Ykkösen peräpäässä ja putoajajoukkueena.

– Kabinettipäätöksellä pääsimme mukaan Ykköseen. Aina on pettynyt olo, kun kausi menee huonosti. Sen kuitenkin saa, minkä ansaitsee, Laihanen tuumi. HäSa

Asiasanat