Uutiset

Harold tuli Ulla Virtasen kanssa Suomeen

Ensinhän me suomalaiset opimme pelkästään kattosanan ”improvisaatio”. Ihan alkuun se selitettiin viittaamalla Neil Hardwickin vetämään ohjelmaan Nyhjää tyhjästä (1991).
Pitkään se riitti.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa meille voi jo hiljalleen paljastaa, että hetkestä syntyviä lavatilanteita varten on useita erilaisia tekniikoita. Lähintä ja samalla kaukaisinta edustaa riihimäkeläis-helsinkiläinen imrovisaatioryhmä SVOP. Tekniikan nimi on Harold, eikä sitä toistaiseksi käytä Suomessa kukaan muu.

– Improvisaatio on nousemassa esiin. Suomessa on paljon hyviä ryhmiä, ja firmat tilaavat jo työntekijöilleen improvisaatiokoulutusta. Improa on pitkään pidetty harrastajien lajina tyyliin ’kiva kun leikitte keskenänne’, pohtii VSOP:n jäsen Ulla Virtanen.

– Meidän keikkamme ovat kiinnostaneet isoja yleisömääriä, hän iloitsee.

Keikoilla käytetään muun muassa Yhdysvalloissa kehitettyä Harold-tekniikkaa, jota Virtanen kuvaa ennen kaikkea ”elokuvamaiseksi formaatiksi”.

Monimutkaista, mutta antoisaa
Improvisaatio tarkoittaa karkeasti suomennettuna ”ei ennalta harjoiteltua”. Tekniikan opetteleminen ei muuta improvisaation perusluonnetta, vaan vaikuttaa siihen, miten tilanteita lavalla synnytetään.

– Esimerkiksi Nyhjää tyhjästä oli niin sanottua lyhyttä improa, jossa on jokin määrittävä tekijä, kuten runo tai laulu, Virtanen hahmottelee.

Nykyään monet ryhmät, kuten ammattiteatteri Stella Polaris ja tamperelainen ”puoliammattilaisryhmä” Snorkkeli, tekevät improten pitkiä tarinoita, jopa koko illan näytelmiä.

– Yleensä pitkiä tarinoita luodaan niin sanotulla flow-tekniikalla tai kohtaus kerrallaan, Virtanen kertoo.

Flow antaa tarinan virrata, ja lyhyet kohtaukset luovat tarinan pätkissä.

Harold puolestaan on jotain muuta. Tekniikkaa New Yorkissa opiskelleen Virtasen mukaan se perustuu ”elokuvaformaattiin”. Esitys noudattaa tiettyä rakennetta.

Yksinkertaistettuna: ryhmällä on alkutilanne, josta seuraa kolme kolmen kohtauksen sarjaa. Jokaisen sarjan jälkeen on Group Game eli niin sanottu ”ryhmäpeli”, jossa kohtausten materiaalit tuodaan yhteen.

– Tätä on vaikea selittää, mutta kun säännöt oppii, voi päästää vapaalle, ja palaset vain alkavat yhdistyä, Virtanen sanoo.

Ei voi oppia viikonloppukurssilla
Haroldia ei voi opetella kirjoista lukemalla, kuten Virtanen kertoo joidenkin suomalaisryhmien huomanneen. Virtanen itse harjoitteli tekniikkaa New Yorkissa, missä hän opiskeli teatteria vuosina 2004-2007.

– Yhdysvalloissa tekniikka on todella suosittu. Kun tuntee tekniikan, sitä huomaa käytetyn esimerkiksi sikäläisissä tv-komediasarjoissa tai vaikka Saturday Night Livessä.

Virtanen antaa esimerkin. Yhteinen avaus esitykselle voi olla vaikkapa yleisöstä tullut tarina, jonka kaikki esiintyjät kuulevat.

– Jos tarina käsittelee vaikka laihduttamista, ensimmäisissä kolmessa kohtauksessa voidaan käsitellä vaikkapa laihduttamisen epätoivoa, kertoa elämänmuutostarina ja vaikkapa kuvata haaveunta. Kolmella muulla kierroksella käsitellään samoja teemoja, ja lopulta ne tuodaan yhteen.

Ulla Virtanen opiskeli Haroldia vuosia ja Suomeen palattuaan opetti tekniikan myös ryhmälleen. Muita hän ei aio kouluttaa.

– Tekniikka vaatii pitkää sitoutumista. Sitä ei voi opettaa viikonloppukursseilla. Se on monimutkainen palapeli.

Mikä on Haroldissa parasta?
– Tässä ei voi olla yksin hyvä, vaan on oltava ryhmässä hyvä. Haroldissa oppii lukemaan toisten sanatonta viestintää. (HäSa)