Uutiset

Harrastajille saappaanheitto ei ole vitsi

Vaikka pää punaisena saapasta nakkeleva suomalainen on monen mielestä lähinnä huvittava näky, pitävät saappaanheittäjät itse itseään kovina urheilijoina.

Hassun lajin maineesta ei kuitenkaan ole haittaa, päinvastoin. Kansainvälisen Saappaanheittoliiton puheenjohtajan Jari Isokorven mukaan saappaanheitto on pyritty tarkoituksellakin pitämään rentona ja kaverillisena.

– Saappaanheitto ei ole mikään vitsi, mutta kyllähän me mielellämme käytämme kaikkia vitsejä hyväksi saadaksemme julkisuutta.

– Tämä on kuitenkin yksi harvoista suomalaislajeista, jotka on noteerattu myös maamme rajojen ulkopuolella. Emme ole silti halunneet tehdä tästä eukonkannon kaltaista show’ta.

Dopingilta vältytty
Saappaanheitossa yhdistyvät Isokorven mukaan keihään- ja kiekonheitto. Ensin otetaan vauhtia ja sitten pyöritään.

Isokorpi sanoo harjoitelleensa kovimpina kisa-aikoinaan juoksemalla, tekemällä voimanostoja kuntosalilla ja treenaamalla akrobatiaa, kuten voltteja ja hyppyjä. Hyvältä heittäjältä vaaditaan paitsi massaa, myös ketteryyttä.

Vaikka laji vaatii kovaa harjoittelua, on urheiluun liittyvät lieveilmiöt kuten doping onnistuttu pitämään poissa. Verenmaku suussa ei siis kisailla?

– No ei ainakaan täysin, nauraa Isokorpi.

– Hauskuus ja sosiaalisuus on voittamista tärkeämpää.

Kovaa kuntoa vaativaa lajia ei miehen mielestä ole tarpeen ottaa mukaan esimerkiksi Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa saappaanheitto sen sijaan on jo ohjelmassa.

– Saappaanheitto toimii omana lajinaan. Onhan tällaisessa pyörimisessä ja liitämisessä tietynlaista estetikkaa.

Tytärkin maailmanmestari
Hauskuttelun ohella Isokorpi on itsekin onnistunut voittamaan saappaanheiton MM-kultaa vuonna 1994. Parhaimmillaan Isokorpi nakkasi saapasta 58,29 metriä. Silloin urheiluvälineenä oli nokialainen. Tänä päivänä kaikki saappaat tulevat Italiasta, varta vasten lajia varten tehtyinä.

Saappaanheitto jatkuu perhepiirissä, sillä nykyään mies valmentaa tytärtään Eeva Isokorpea, joka on niin ikään maailmanmestari.

Vaikka Isokorven tulokset ovat parhaista ajoista hiipuneet, aikoo hän osallistua viikonlopun MM-kisoissa 55-vuotiaiden sarjaan. Kättä vaivaava jännetupen tulehdus tosin ottaa harjoitusheitoista kovimman terän pois. Veri vetää vammasta huolimatta kisaamaan.

– Kisassa adrenaliini on niin korkealla, ettei kipu tunnu missään, uskoo Isokorpi.
(HäSa)

Saappaanheiton MM-kilpailut järjestetään tulevana viikonloppuna 8.-9.7. Viljandissa, Virossa. Kisatulokset nähtävissä reaaliaikaisesti osoitteessa www.saappaanheitto.com.