Uutiset

Harvialan orsi jakaa yhä mielipiteet

Harvialan orsi on yhä kiistakapula Hämeenlinnan ja Janakkalan kesken.

Hämeenlinnassa Harvialan orren nimellä tunnettua tieyhteyttä, tai ainakin varausta sille, pidetään hyvin tärkeänä.

Janakkalassa sen arvellaan olevan utopiaa. Lisäksi se halkoisi pahasti suunniteltuja asuinalueita Harvialassa,

Nykyisessä maakuntakaavassa Harvialan orsi on selvitysaluetta. Eli suhteellisen leveä käytävä maata on varattu mahdolliselle tieyhteydelle moottoritieltä yli Harvialantien ja pitkin metsiä aina kymppitielle Siiriin.

Selvityksiä on tehty jo aikaisemminkin ja taas on tekeillä uusi.

Maakuntakaavan uudistamisen yhteydessä Hämeenlinna ja Janakkala ovat pitäneet vanhat kantansa.

Tammikuun lopulla kummankin kunnan terävä pää, Hämeen ja Uudenmaan ely-keskukset, Hämeen liitto ja konsultti kokoontuivat päiväksi setvimään ongelmaa.

Heti kokoontumisen päätteeksi kaikki vakuuttivat, että tilaisuus oli hedelmällinen, mutta varsinaista kantojen lähentymistä ei tuntunut tapahtuneen.

Kallista utopiaa

Janakkalan teknisen toimen ja maankäytön johtaja Juha Prittinen sanoo, ettei asia ole yksioikoinen.

-Käytännössä tieyhteys moottoritieltä yli vesistön ja rautatien vaatisi useita siltoja ja tulisi erittäin kalliiksi.

Prittinen arvelee, ettei näin kallis ratkaisu ikinä toteudu ja pitää siksi vuosikymmenestä toiseen tehtäviä selvityksiä turhina.

-Vuonna 2007 vaihtoehdot selvitettiin tarkasti. Vuoteen 2030 ulottuvatlaskelmat näyttivät ohitustielle niin pieniä liikennemääriä, ettei sen rakentaminen olisi perusteltua.

Kaupungin kohdalla 10-tien liikenteestä valtaosa on paikallisliikennettä. Vain ohittava liikenne siirtyisi ohitusteille.

Prittinen kuitenkin ymmärtää myös hämeenlinnalaisnäkemyksiä asiassa.

-Jos aluevaraus poistetaan ja Harvialan alue kaavoitetaan kokonaan asumiselle, tämän tason tiesuunnitelmat saa unohtaa.

Prittinen myös arvioi, että Harvialan orren toteuttamisen yhteydessä moottoritielle syntyisi Moreenin eteläinen liittymä, joka olisi Hämeenlinnan näkökulmasta varsin tarpeellinen.

-Janakkalan Rastikankaan alueellahan tällainen liittymä jo on.

Kuntarajan kiroja

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) nosti Harvialan orren esille ministeriön kuntauudistuskiertueella Forssassa. Hän pitää sitä hyvänä esimerkkinä rajoitteesta, joita kuntarajat luovat järkevälle maankäytölle ja elinkeinopolitiikalle.

Kiemunki muistuttaa, että maakuntakaavassa olevasta varauksesta on kiistelty jo pari vuosikymmentä, sillä seurauksella, että on pohdittu jopa väylän viemistä Katumajärven alittavaan tunneliin.

-Ratkaisu aiheuttaisi vähintäänkin kymmenien miljoonien eurojen ylimääräiset kustannukset veronmaksajille ja olisi täysin suhteeton, kun vastapainona on Janakkalan kunnan suunnittelema 300 asukkaan omakotiasuinalue kaupungin rajan tuntumaan.

Kiemunki pohtii, että Hämeenlinna voisi vaikka lunastaa kiistellyn maa-alueen Janakkalan kunnalta, jos se edistäisi yhteisymmärrystä aluevarauksen tarpeellisuudesta.

Zoomaus tarpeen

Jos aluevaraus jää maakuntakaavaan, se pitäisi Prittisen mielestä ainakin rajata huomattavasti tarkemmin kuin nykyään, jotta on mahdollista suunnitella alueen muuta maankäyttöä.

Tästä asiasta Hämeenlinnan maankäytön tilaajajohtaja Päivi Saloranta on samaa mieltä.

-Ennen kuin sitovia päätöksiä syntyy, Harvialan alueella pitäisi varmaan tehdä yksityiskohtaisempi selvitys siitä, millaisia vaikutuksia Harvialan orren tasoisen tieyhteyden rakentamisella olisi ja mihin se tarkalleen ottaen linjattaisiin.

Seisakkeelta puuttuvat käyttäjät

Oma lukunsa on Harvialaan haaveiltu junaseisake. Se sopii molempien kuntien suunnitelmiin. VR kuitenkin edellyttää vähintään 5 000 ihmisen asukaspohjaa. Nyt asukkaita on 2 000.

-Sellainen seisake tarvitsee palveluita ympärilleen. Seisakkeen ympäristössä voisi olla myös kerrostaloja. Pelkästään pientaloja kaavoittamalla alueelle ei tule lähellekään 5 000 asukasta, maakunta-arkkitehti Tatu Oukka pohtii.

(HäSa)