Uutiset

Hätäkeskusten matkapuhelinpaikannus toimii odotetusti

Hätäkeskusten matkapuhelinpaikannusjärjestelmä toimii ongelmitta pienten alkuvaikeuksien jälkeen.

Perjantaina viidessä hätäkeskuksessa, muun muassa Hämeen hätäkeskuksessa, käyttöön otetun järjestelmän tarkkuudessa oli viikonloppuna epävarmuutta, mutta ongelma saatiin korjatuksi maanantaiaamuun mennessä.

– Tietojärjestelmä toimi alusta asti moitteettomasti, eikä hätäkeskuksissakaan ollut ongelmia, kertoo Hätäkeskuslaitoksen tietohallintopäällikkö Heikki Uusitalo.

Paikannus toimii siten, että hätäkeskuspäivystäjä voi käynnistää suoraan tietojärjestelmästä paikannuspyynnön ja saada tiedon soittajan olinpaikasta noin kymmenessä sekunnissa. Soittajan olinpaikka selviää kaupunkialueella parhaimmillaan kymmenen metrin tarkkuudella. Esimerkiksi erämaa- ja vesistöalueilla, joissa tukiasemia on harvassa, tarkkuus on yhdestä kahteen kilometriä.

Toistaiseksi matkapuhelinpaikannus toimii Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Lapin hätäkeskuksissa. Muissa Suomen hätäkeskuksissa paikannusjärjestelmä on tarkoitus saada toimimaan elo-syyskuun aikana. (STT)