Uutiset

Hattula-päivät alkoi lasten väripiknikillä

Hattula-päivät avattiin keskiviikkona ensimmäistä kertaa järjestetyllä Lasten väripiknikillä, johon osallistui noin 250 lasta ja satakunta aikuista. Taiderasteja ohjasivat hattulalaiset taiteilijat, luonto- ja liikuntarasteista vastasivat päivähoitajat.

Värikylpyä vetäneellä taidemaalari Katri Stenbergillä on riittänyt sutinaa, kun maalaavat vauvat ovat vaihtuneet tuhkatiheään.

-Tänään on ollut todella innokkaita maalareita! Lapset tykkäävät, koska kerrankin saa sotkea oikein luvan kanssa, Stenberg nauraa.

Syksyllä ensimmäisen luokan aloittava Julia Angelma on juuri saanut valmiiksi sapluunan läpi maalaamansa oravan. Ulla Angelma kertoo tyttärensä suorastaan rakastavan piirtämistä. Julia ei kuitenkaan enää tiedä, tuleeko hänestä taiteilijaa, kuten aiemmin suunnitteli.

-Tänään olen tasapainotellut naruradalla ja tehnyt savitöitä. Kaikki on ollut yhtä kivaa, Julia hymyilee.

Päivän lehti

3.4.2020