Uutiset

Hattulan ja Porin teatterit

Ruosterouva on perinteisessä kevätoperaatiossaan perustamassa kunnallista teatteria myös Hattulaan. Jokusten mielestä se siellä vielä onkin kokematta.

Porin teatteri puolestaan antoi näytöksen torstaina Rinkelinmäellä. Näimme äkkikuolemia, näimme lintuflunssaan sairastuneiden joutsenten tanssia. Näimme myös, että Lemminkäisen äiti oli poikansa löytänyt Tuonelan joesta ja koonnut eheäksi jälleen nyrkkeilemään.

Näimme myös, miten paljon edellä meitä on sairaanhoito Porissa. Kahdessa päivässä on kuoleman portilla käynyt saatu uuteen tappelukuntoon.

Hämeenlinnassa hyvää teatteria saadaan niin tukussa kuin yksitellenkin. Meidän kulttuuritarjonnastamme ei puutu enää kuin kultainen mitali. Ja sehän tulee! Porista.

Jääteatterin ystävä

Hämeenlinna

Päivän lehti

4.4.2020