Uutiset

Hattulan kuvista syntyi jo toinen kirja

Kun pääkaupunkiseudulla asuva Jukka Heino ilmoitti muutama vuosi sitten etsivänsä Parola-aiheisia kuvia, valokuvien tulva yllätti hänet. Entisestä kotipitäjästä kertyi 1 300 kuvaa, joiden aiheet ja ikä vaihtelivat laidasta laitaan.

Heino on koonnut kuvasaaliistaan nyt jo toisen kirjan, joka julkaistaan tänään lauantaina Hattula-päivien kesätoritapahtumassa Parolassa.

– Silloin vuosi sitten tuli luvattua, että silloinen kirja ja siihen liittyvä näyttely olivat ykkösosa ja jatkoa seuraa. Samoja nurkkia tässä kolutaan kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta kuvat ovat tietysti erilaisia. Kuvissa on maisemia, rakennuksia ja ihmisiä, mutta ei pelkkiä henkilökuvia, Heino kertoo.

Ensimmäisessä kirjassa kuljettiin Parolannummelta Hattulan Vanhalle kirkolle, ja uudessa kirjassa sama reitti kuljetaan toiseen suuntaan. Heino ei metsästänyt pelkästään vanhoja kuvia, vaan tuoreemmat ovat kelvanneet yhtä hyvin. Vanhimmat kuvat ovat 1800-luvun loppupuolelta.

Heino on itse innokas harrastajavalokuvaaja ja hän toivoo, että muutkin tallettaisivat itselleen tärkeitä maisemia ja tapahtumia.

– Ei kannata vähätellä omia kuviaan tai esimerkiksi vanhoja, huonoksi menneitä otoksia. Nykytekniikalla pystytään tekemään vaikka mitä. Kuvia voi korjailla ja vanhoista kuvista tehdä uusia vedoksia ja suurennoksia.

Heino ei pidä mahdottomana sitä, että kaksi kirjaa saisivat vielä jatkoa.

– Minulta on toivottu uutta kierrosta. Ja jos tämä hulluus jatkuu, niin mikä ettei, hän tuumii.

Entinen kotipitäjä on Heinolle yhä läheinen. Hän on ostanut radanvarresta vanhan omakotitalon, jota remontoi pikku hiljaa. (HäSa)