Uutiset

Hattulassa kaavaillaan verojen korotusta

Hattulassa kaavaillaan sekä tuloveroprosentin että kiinteistöverojen korotusta.

Hattulan kunnanhallitus saa maanantaina eteensä esityksen, jonka mukaan tuloveroprosentti olisi ensi vuonna tasan 20 eli 0,75 prosenttiyksikköä korkeampi kuin nyt.

Hattulan talousjohtaja Petri Lätti kertoo, että verojen korotuksesta keskusteltiin alkuviikolla kunnanhallituksen talousarvioseminaarissa. Kunnanhallitus oli yksituumaisesti korotusten kannalla, mutta varsinaisen esityksen valtuustolle hallitus tekee maanantaina.

Korotus toisi reilun miljoonan

Kunnanvaltuusto päättää veroprosentit kokouksessaan 14. marraskuuta. Lätin mukaan kaavailtu tuloveroprosentin korotus toisi kunnalle lisää verotuloja 1,1 miljoonaa euroa.

Jos korotus toteutuu, Hattulan tuloveroprosentti kipuaisi ensimmäisen kerran vuosikausiin korkeammaksi kuin Hämeenlinnan. Sen sijaan kiinteistöverot pysyisivät yhä matalammissa lukemissa kuin kaupungissa.

Hattulan tuloveroprosentti oli yli 10 vuotta 17,75. Nykyiseen lukemaan eli 19,25:een se korotettiin vuoden 2010 alussa.

Hämeenlinnan kunnallisveroprosentti on 19,50 eikä ensi vuodelle esitetä korotusta.

Vakituisten asuntojen vero ennallaan

Hattulan kunnanhallitukselle esitetään yleisen kiinteistöveroprosentin sekä loma-asuntojen kiinteistöveron korotusta.

Sen sijaan vakituisten asuntojen kiinteistövero pidettäisiin samalla tasolla kuin nyt eli 0,40:ssä.

Yleistä kiinteistöveroprosenttia esitetään korotettavaksi 0,75:stä 0,8:aan ja loma-asuntojen veroa 0,8:sta tasan 1 prosenttiin. Samalla esitetään, että yleishyödyllisille yhteisöille määrättäisiin oma prosentti, joka olisi 0,75.

Lätin mukaan kiinteistöverojen nosto toisi kunnalle 90 000 euroa lisää verotuloja. (HäSa)