Uutiset

Hattulassa verotuloja kertynyt yli odotusten

Hattulassa tämän vuoden verokertymä näyttää ylittävän odotukset. Myös valtionosuuksia kertyy ennakoitua enemmän.

Hattulan kunnanhallitus lähetti alkuviikolla valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion muutokset, joiden jälkeen talousarvion tulos olisi noin kaksi miljoonaa alijäämäinen. Ennen muutoksia alijäämäksi arvioitiin noin 470 000 euroa.

Hattulan talousjohtaja Petri Lätti kertoo, että todellinen tulos muodostuu siedettävämmäksi kuin mitä budjettimuutokset ennakoivat.

– Tilinpäätöksessä alijäämä on varmasti lähempänä alkuperäistä noin puolta miljoonaa kuin tuota kahta miljoonaa, hän sanoo.

– Tulosta nostaa se, että verotuloja ja valtionosuuksia kertyy budjetissa arvioitua enemmän, ja toimintakulut ovat pysyneet hyvin kurissa, Lätti kertoo.

Kunnanhallituksen esittämä 1,4 miljoonan euron muutos talousarvioon johtuu pääosin siitä, että kunnalle on kertynyt myyntituloja huomattavasti ennakoitua vähemmän. Suuria menoylityksiä hallintokunnissa ei ole syntynyt.

Petri Lätti kertoo, että Hattulan ensi vuoden budjetin käsittely kunnanhallituksessa on alkanut.

Kunnanhallitus ei antanut hallintokunnille varsinaista budjettiraamia. Taloussuunnitelmaan on kuitenkin kirjattu ensi vuodelle vain yhden prosentin korotusvaraus, joka sisältää myös palkankorotusten osuuden.

Hattulan valtuusto päättää veroprosentit marraskuun kokouksessaan ja ensi vuoden talousarvio tulee käsittelyyn joulukuun kokouksessa. (HäSa)