Uutiset

Hauhon hautausmaalle tulee muistolehto

Hauhon hautausmaalle perustetaan vielä tämän syksyn aikana muistolehto. Tarkoitukseen sopiva alue sijaitsee siunauskappelin läheisyydessä, ja se voidaan ottaa käyttöön melko pian.

Hauhon kirkkovaltuusto on hyväksynyt asiaa koskevat suunnitelmat, ja ne on lähetetty Tampereen tuomiokapitulin vahvistettavaksi.

Hauhon hautausmaalle tulee myös oma tunnustukseton hauta-alue, jonne voidaan haudata sellaisia vainajia, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa.

Kirkkovaltuusto hyväksyi myös seurakunnan ensi vuoden talousarvion. Hauholla kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan eli 1,75 prosentissa.

Kirkkoherra Tapani Vanhanen kertoo, että paineita korottamiseen olisi ollut, mutta siihen ei haluttu turvautua.

Päivän lehti

31.3.2020